Lista kokoonpanoista

Mark 1 (1968-1969)Mark 2 (1969-1973)Mark 3 (1973-1975)Mark 4 (1975-1976)Mark 2b (1984-1989)Mark 5 (1989-1992)Mark 2c (1992-1993)Mark 6 (1993-1994)Mark 7 (1994-2002)Mark 8 (2002-Deep Purple kokoelmat

Lista artisteista

Airey, DonBlackmore, RitchieBolin, TommyCoverdale, DavidEvans, RodGillan, IanGlover, RogerHughes, GlennLord, JonMorse, StevePaice, IanSatriani, JoeSimper, NickTurner, Joe Lynn

Tampere 18.7.2009

Vai että Deep Purple, ilmeisesti alan gurujen kesken "DP" vaan. No mikäs siinä, ei ollut kyseiselle lauantai ehtoolle sovittuna mitään mullistavaa. Keikka sattui olemaan vielä sopivasti kotini lähellä niin ettei todellakaan tarviinnut lähteä "merta edemmäs kalaan". Lisäksi, ystäviä ei ole minullakaan liikoja joten yksi tapa auttaa kaveria oli käyttää häneltä jäänyt lippu; hänellä kun sattui tulemaan joku force majoure.

Ennakkoon Purple oli minulle sanoisinko satunnainen tuttavuus. Tunsin luonnollisesti kaikista suurimmat itsestään selvyydet kuten "Smoke on the Water"; amatöörikitaristina itsekin olin veivannut tuota klassikkoriffiä 300 mk maksaneella Gallanillani joskus 13 vuotiaana innosta piukeena. Taisi olla toka biisi heti "House of the Rising Sunin" jälkeen... Itse olin kyllä jostain syystä jotenkin vierastanut Purplen mielestäni ylipitkiä, mahtipontisia ja progea ja klassisenkin musiikin elementtejä sisältäneitä taideteoksia. Täytyy myöntää että tykkäsin DP:n serkuksista kuten Whitesnake ja jopa Rainbow; itse suvun kummisetää enemmän. Taidan olla hieman suoraviivaisempaan tyyliin mieltynyt? Nuorempana vierastin jopa Jon Lordin urkusoundia; ja tässä suhteessa olen kyllä tehnyt todellisen takinkäännön: nyt kun olen myöhäisherännäisenä tutustunut Purplen tuotantoon jossain määrin laajemmin, on tuo Hammondin höyryäminen Blackmoren aika-ajoin upeitten soolojen ohella parasta herkkua.

Minulle ennestään kolahtaneita Purplen biisejä olivat aika lailla hempeää kamaa, mm. Love Conquers All, Soldier of Fortune ja Wasted Sunsets. Jonkun aikaa kestäneen henkilökohtaisen perehdytysjaksoni aikana suosikeiksi (ja sellaisiksi, joita konsertissa sitten vartosin) muodostuivat mm. Child in Time, Perfect Strangers ja kiva Woman From Tokyo. Saas nähdä mitä näistä tulisi sitten h-hetkellä...

Tiesin myös että Purplella oli ollut n kappaletta kokoonpanoja, kuuluisin oli kuulemma Mark 2 (kuten Toyotalla), mutta sitä en tiennyt monesko tämä nykyinen olikaan..

Tässä suunnilleen lähtötilanne ennen heinäkuista lauantaita, jolloin Hakametsän kiekkopyhätössä jyrähti. Saavuin paikalle juhlavasti polkupyörällä sotkien kahdeksan maissa; ja hakeuduin saman tien permantopaikalle pällistelemään suomalaista lämppäriä. Ihan kiva meininki, biisit silleen ihan jees, mutta sitten alkoi kuitenkin/tietysti janottaa (ja myös päinvastoin) joten takaisin hallin käytävälle jonottamaan kaljaa. Jengiä oli jo aikalailla paikalla, juomaa sai jonottaa hetken jos toisenkin.

Tulihan se sitten sieltä, kulaus vaan ja sitten takaisin suunnilleen sille paikalle josta Tapparan sentteri ottaa puolustajan syötön vastaan, puna- ja siniviivojen puolivälissä. Jonkun verran odottelua ja tunnelman nousemista, ja pian se tapahtui: lava pimennettiin ja yhtäkkiä oli Highway Star täydessä vauhdissa... Aika kovaa tuli, mutta ei mitenkään korviasärkevästi. Heti pisti silmään kitarasankari Mooren iloinen ja pirteä olemus, mies oli koko homman ajan suoraa sanottuna suu korvissa. No, ei ne muutkaan mestarit mitään totisia torvensoittajia olleet. Gillanin ääni oli mielestäni ihan OK, mutta minulta tietysti puuttuu vertailukohta millainen se aikoinaan on ollutkaan. Soundipuoli oli myöskin ammattitasoa, kuuntelen aina basson erottumista muusta massasta, nyt kuviot erottuivat selvästi. En osaa sanoa millainen akustiikka Tampereen jäähallissa on, lienee enempi tarkoitettu kuitenkin lätkäntuuppaukseen kuin taidemusakonsertteihin? DP:n valot olivat myös hienot; puitteet kaiken kaikkiaan kunnossa!

Homma jatkui sitten muutamalla kappaleella joita en tunnistanut, varmaan jotain uudempaa materiaalia. Seuraava highlight oli minulle Strange Kind of Woman, kyllä svengasi hyvin, tämähän on lähes blues eikä liikaa proge. Kumma kun minulle tulee tästä biisistä Doors ja Who mieleen, taidan olla todella strange itekkin?
 
Keikan puolivälissä urkuri Aireytä lukuun ottamatta muu porukka häippäsi paussille, pillipiipari jäi soittelemaan vaikka mitä kuvioita yksistään. Jengi villiintyi kun kuuli tutun Finlandian soinnut ja homma oli taas pelastettu...

Sitten seurasi minun yksi kohokohta: Perfect Strangers kuulosti pirun hyvältä livenä, kertosäe on kyllä hieman sekava mielestäni mutta tämä taas kerran makuasia. Mielestäni Gillanin laulu oli tässä kohtaa illan parasta.

Jossain vaiheessa myös Morse sai tilaisuuden esittää kuinka etevä on; kuten sanottu, minuun kyllä upposi vanhojen levytysten perusteella Blackmore paremmin. No, alkuperäinen on aina alkuperäinen, mutta kiistämättä ihan kunnialla Morse homman hoitaa myös.

Kaiken kaikkiaan konsertti sisälsi parikymmentä biisiä, joista edellä olen luetellut omat kohokohtani. Joukossa oli myös kamaa joka edustaa minulle sellaista Purplea joka ei helpolla kolahda, mm. encore Black Night on tällainen.

Summa summarum, ammttimiesten duunia eikä mitään amatöörien puuhastelua. Positiivinen jälkimaku jäi muistoksi ja orastava siemen kenties kasvavaan Purple innostukseen on nyt maahan pantu!

Martti Vähälä (valokuvat Kalevi Heino)