Lista kokoonpanoista

Mark 1 (1968-1969)Mark 2 (1969-1973)Mark 3 (1973-1975)Mark 4 (1975-1976)Mark 2b (1984-1989)Mark 5 (1989-1992)Mark 2c (1992-1993)Mark 6 (1993-1994)Mark 7 (1994-2002)Mark 8 (2002-Deep Purple kokoelmat

Lista artisteista

Airey, DonBlackmore, RitchieBolin, TommyCoverdale, DavidEvans, RodGillan, IanGlover, RogerHughes, GlennLord, JonMorse, StevePaice, IanSatriani, JoeSimper, NickTurner, Joe Lynn

They All Came Down To Montreux (DVD & CD)

Deep Purple ja Montreux ovat sidottu toisiinsa tavalla, jonka voi aistia tätä keikkaa katsoessaan. Bändin esiintyminen Montreux Jazz festareiden 40-v. juhlakonsertissa on kauttaaltaan viihdyttävää ja lämminhenkistä. Sveitsiläiskaupungin yleisö pitää kiertävänä mainostaulunaan soittavaa bändiä omanaan.

Bändi esittää keikalla uusimmalta levyltään Rapture Of Thre Deepiltä neljä kappaletta, joista tosin suoraan aloitusbiisin Pictures of Homen perään kuultava Things I Never Said löytyy vain levyn Japanin painokselta sekä lyhyen ajan Euroopan markkinoilla olleelta Tour Edition 2CD:ltä. Pidän kovasti bändin tekemästä ratkaisusta esittää näin monta uutta biisiä. Näin DVD eroaa aiemmin julkaistuista keikoista ja tarjoaa jotakin uutta ja erilaista, ei pelkästää samaa vanhaa klassikkokamaa. Mutta olisiko settiin voinut tätä asiaa korostaen nostaa myös pari muutaman vuoden takaisen Bananas-levyn biisiä? Setissä on nimittäin edelleen 9 Blackmoren ajan biisiä ja vain 5 Morsen aikakaudelta (1994-2006). Tosin jo tällaisenaan keikkavideo on suositeltava hankinta. Vain pakolliset Smoke, Highway, Lazy, When A Blind Man Cries ja Hush löytyvät viisi vuotta aiemmin kuvatulta Perihelion DVD:ltä. Perfect Strangers -biisin aikana bändin valojärjestelmä kaatui ja lähes pimeässä soitettua kappaletta ei siksi otettu lainkaan kuvalevylle mukaan. 

Deep Purple on niin rutinoitunut ja ammattitaitoinen bändi ettei se nykyisellään tee huonoja keikkoja lainkaan. Kun sillä on vielä edessään vastaanottavainen yleisö, ei keikkakaan voi olla muuta kuin hyvä. Soitto rullaa taidokkaasti eikä edes Ian Gillanin matalalle miksattuun, kesäflunssasta (?) kärsivään ääneen kiinnitä kriittistä huomiota. Uudet biisit, ja niistä Rapture Of The Deep ja levyllä vähäiselle huomiolle jäänyt Kiss Tomorrow Goodbye nousevat esiin keikan parhaimmistoon. Loppupuolen biiseistä ykköseksi nousee, hieman yllättäen Space Truckin'.

Bananas ja Rapture -levyt tuottanut Michael "Ritchie Moreblack" Bradford vierailee myös lavalla soittaen kitaraa keikan viimeiset kolme kappaletta.

Illan kohokohta on festivaalin isän, Claude "Funky" Nobs'in vierailu lavalla hupinumero Too Much Fun'in aikana. Hän duetoi taidokkaasti huuliharppua yhdessä Gillanin kanssa. Edellisenä iltana kirjoitetun biisin aikana lavalle on myös minulle tuntematon (lopputeksteissä ei mainita hänen nimeä, vaikka Claude hänet lopussa esitteleekin) tumma miespuolinen laulaja, joka laulaa kappaleesta yhden säkeistön. Hän, kuten kitaraisti Bradford jää lavalle myös Black Nightin ajaksi. Innokkaasti hyppivä apulaulaja ei pääse biisiin mukaan eikä taida nähdä lattiasta biisin sanojakaan. Ehkä hän on festareiden jazzesiintyjiä. Hushin lopussa nähdään Purplelle harvinainen "kitarataistelu". Olisipa vieraileva kitaristi hieman mustaa haaleampi mies mustissa! Mutta kyllä Michael Bradford kepittämisen taitaa, se tulee todistetuksi.

Toinen, poikkeuksellinen ja iltaan hyvin sopiva, on bändin heittämä pari minuuttinen jazz intro Smokeen. Lienee arvatenkin selvää, että yleisö rakastaa tätä omasta kaupungistaan kertovaa biisiä.

Kahden DVD:n paketin bonuksena tulee toiselle levylle laitettu intiimi keikka Lontoon Hard Rock Cafe:lta lokakuusta 2005. Sen ääniraita julkaistiin Rapture Of The Deep -levyn Tour Editionin bonuksena, mutta kuvan kera keikka antaa selkeästi paremman kuunteluelämyksen, kun näkee intiimin keikkaympäristön.

Nykytavan mukaan tämäkin videokeikka on julkaistu myös CD-muodossa. Sen Euroopan painos on editoitu mahtumaan yhdelle levylle, kun Japanin painos sisältää koko keikan. En ymmärrä Eurooppa julkaisun järkevyyttä. Morsen soolon, editoidun Perfect Strangersin ja encoren pois jättäminen tekee julkaisusta fanille täysin turhan. Saadakseen itselleen koko keikan, fanin on pakko hankkia itselleen kallis japanilainen tupla-CD. Vuonna 2009 julkaistu 2LP on jälleen loistava esimerkki nykyajan levy-yhtiöiden järjettömästä toiminnasta. Heillä olisi ollut mahdollisuus tehdä koko keikan mittainen kolmen LP:n laatujulkaisu, jolla olisi kaikki keikan 17 kappaletta. Tätä mahdollisuutta ei osattu käyttää.

Montreux 2006 oli Deep Purplen ensimmäinen HD-laitteistolla kuvattu keikka. Vaihdoin DVD:n Blu-ray'hin vasta 2015. Vaikka haluaisin vakuuttaa lukijan sen pakkaamattoman äänen loistokuudesta ja ylivoimasta verrattuna DVD:n pakattuun ääneen, en kuitenkaan koe sitä mullistavana. Mikäli lukija ei tätä keikkaa vielä omista suonsittelen kyllä Blu-rayn hankintaa. Varsinkin Monteux'in keikan kuvalaatu on selvästi DVD:tä parempi ja bonukset ovat samalla yhdellä levyllä joten keikalta toiseen pääsee persustaan sohvasta nostamatta ;-).

Petri Myllylä

 

Deep Purplen suhde Montreuxn kaupunkiin on pitkä. Bändi keikkaili kaupungissa jo ennen kuin se kuuluisa Casino paloi ja tapaus kuvattiin Smoke On The Waterin sanoituksessa.

Eagle-merkki julkaisee ahkerasti Montreux-jazzfestivaalin konsertteja levyinä ja DVD:inä. Festarin julkaisusarjasta löytyy tätä aiemmin Deep Purplen vuoden 1996 keikka levynä ja DVD:nä.
2006 oli jazzfestivaalin 40. juhlavuosi ja tapahtuma huipentui Purplen keikkaan viimeisen illan viimeisenä bändinä.

Deep Purplen viimeisin studiolevy Rapture Of The Deep oli hyvä. Tasokkaita ovat olleet myös bändin viime- ja tämänvuotiset keikat. Toukokuussa Purple soitti Suomessakin loppuunmyydyille halleille. Kysyntää Gillan-Paice-Glover-Morse-Airey -kokoonpanon livetaltioinneille siis on, mutta valitettavasti Montreux-kiekot ovat pienoinen pettymys.

Bändi soittaa jälleen voimalla, tarkasti ja improvisoinnin ilolla. Laulaja Ian Gillanin ääni ei sen sijaan ole parhaassa mahdollisessa terässä. Laulu kuulostaa paikoin väkinäiseltä ja keikan loppua kohden mies tuntuu enemmän bailaavan festarin synttäreitä kuin keskittyvän laulamaan. Lavalle kapuavat jammailemaan myös jazzfestarin pomo "Funky" Claude Nobs huuliharppuineen sekä Purplen viimeiset levyt tuottanut Michael Bradford kitaroineen. Varmasti hauskaa paikan päällä, muttei täysin toimi kotona katseltuna tai kuunneltuna.

Smoke On The Waterin alussa bändi jammailee festivaalin henkeen sopivasti jonkin aikaa puhdasta jazzia, kunnes täräyttävät ilmoille sen umpitutun riffin. Ennenkuulematonta - ja siten keikan parhaita juttuja.

Konsertin 17 kappaleesta on yhdelle cd:lle mahtunut mukaan vain 12. DVD:llä kappaleita on 16, ainostaan Perfect Strangers puuttuu. Lieköhän kuvauksessa ollut tällä kohtaa ongelmia vai miksiköhän tämä keikan kohokohtiin kuuluva klassikko on jätetty molemmista formaateista pois.
Kappaleen kuullakseen fanit joutuvat turvautumaan import-levyjä myyviin liikkeisiin, sillä levyn japanilainen painos on tupla-cd, joka kattaa koko 17 biisin setin. Keljua japanilaisten suosimista, meidän eurooppalaisten fanien kustannuksella!

Löytyyhän se Perfect Strangers sentään DVD:n kakkoslevyltä, jolla on 10 biisin ja kestoltaan tunnin setti Lontoon Hard Rock Cafen avajaisista. Intiimi ja harvinaisen pienessä paikassa vedetty erikoiskeikka on hyvä, tosin kuvallinen toteutus näyttää paikan ahtaudesta ja pienistä kameroista johtuen halvalta. Tiivis tunnelma toki välittyy.

DVD:n ostaja saa rahoilleen vastinetta ja eurooppalainen cd-versiokin kattaa olennaisen. Fanit hankkinevat japsipainoksen, vaikkei levy sisällöllisesti olekaan paras mahdollinen tallenne bändin nykykokoonpanolta. Jäämme odottamaan tuoreita livetallenteita jotka juhlivat Deep Purplen nykykuntoa eivätkä mitään festivaalia.


Sami Ruokangas / MTV3