Lista kokoonpanoista

Mark 1 (1968-1969)Mark 2 (1969-1973)Mark 3 (1973-1975)Mark 4 (1975-1976)Mark 2b (1984-1989)Mark 5 (1989-1992)Mark 2c (1992-1993)Mark 6 (1993-1994)Mark 7 (1994-2002)Mark 8 (2002-Deep Purple kokoelmat

Lista artisteista

Airey, DonBlackmore, RitchieBolin, TommyCoverdale, DavidEvans, RodGillan, IanGlover, RogerHughes, GlennLord, JonMorse, StevePaice, IanSatriani, JoeSimper, NickTurner, Joe Lynn

Berlin 16.1.1973

Deep Purple epäonnistui heinäkuussa 1972 yrityksessään äänittää Roomassa uusi levy kolmessa viikossa. Se, mikä onnistui kylmässä ja syrjäisessä Montreux:ssa joulukuussa 1971, ei toteutunut kesäisessä Italiassa vaan bändin aika meni paikallisten viinien maisteluun, uima-altaalla oleskeluun ja yleiseen lomailuun. Valmiiksi saatiin vain kaksi biisiä, Woman From Tokyo ja tulevalta levyltä lopulta tippunut Painted Horse. Tämän jälkeen bändi suuntasi keikkabussinsa kohti Japania ja Englantia. Loput Who Do We Think We Are? -levyn biisit äänitettiin Saksassa loka-marraskuussa ennen vuoden 1972 viidettä(!) USA:n kiertuetta.

Ian Gillanin lähetettyä managereilleen erokirjeensä joulukuussa 1972, bändin jatko oli epävarmaa ja tämä heijastui myös sen keikkasettiin. Tammikuussa 1973 alkaneelle kiertueelle julkaisuaan odottavalta Who Do We Think We Are -levyltä otettiin mukaan vain Mary Long.

Deep Purplen ensimmäisen toimintakauden 1968-1976 päätyttyä se oli julkaissut vain yhden livelevyn. Sittemmin niitä on julkaistu iso joukko ja useisiin muihin aikalaisbändeihin verrattuna Deep Purplen faneilla onkin nykyään tarjolla todella mittava määrä laatujulkaisuja. Ajallisesti siellä on kuitenkin hämmentäviä aukkoja. Sekä vuodelta 1971 että 1973 ei ole kummaltakaan olemassa kokonaisen keikan sisältävää julkaisua.

Vuodelta 1973 on julkaistu virallisesti (DVD ja CD) vain Hofstran yliopistossa New Yorkin Long Islandilla 28. tai 29.5.1973 kuvattu lyhyt TV-keikka. Neljä kuukautta aiemmin alkaneelta Who Do We Think We Are -kiertuella Berliinissä tallennettu yleisöäänitys on sitä vastoin kokonainen ja fanien iloksi se on vuosikymmenien aikana julkaistu useaan otteeseen bootleglevynä. Toivon että bändi joskus vielä julkaisisi kokonaiset keikat vuosilta 1971, 1973 sekä 1991 Joe Lynn Turnerin ja Joe Satrianin ajalta 1993/1994.

Uskoakseni tämä (Länsi-)Berlinin keikka on Deep Purplen ensimmäinen vuonna 1973, ja näin Mary Long -biisin ensiesitys. Itselläni oli pitkään kammo Who Do We Think We Are? -levyä kohtaan, mutta sen remasteroidun 25-vuotisjuhlapainoksen onnellisena omistajana ihmettelen ettei levyn materiaalia otettu enemmän mukaan keikoille. Woman From Tokyo ja Rat Bat Blue olisivat mielestäni sopineet (jo tuolloin) keikkasettiin.

Molemmat Machine Head -klassikot soitetaan energisesti ja Ritchie Blackmoren intro, sekä Jon Lordin soitto Smoke On The Waterissa on parasta kuulemaani. Bändi on selvästi latautunut keikkaan, eikä mistään jäähyväistunnelmasta ole tietoakaan. Strange Kind Of Woman’in sisältämä Ritchien ja Ian Gillanin kaksinkamppailu kitaran ja huudon kesken ei ole aivan samaa tasoa, mitä esimerkiksi Made In Japanilla. Gillanin loppuhuuto biisissä on silti aivan helvetinmoinen ja viimeinen repliikki and I Love Her heitetään hieman ranskalaisittain äännettynä.

Gillan kertoo yleisölle pitkään Mary Longin sanoituksen taustoja. Lopulta biisi pääsee alkuun ja se kuulostaa livenä erittäin hyvältä. Voi kun siitä olisi olemassa kunnon moniraitaäänitys! Biisin livesoitto pohjautuu hyvin tarkasti studioversioon. Mitään suuria eroja en siinä havaitse. Myös Ritchie pysyy lyhyessä soolossaan lähellä levyversiota.

Tämän kiertueen myötä Lazy kasvoi toiseksi setin pitkäksi biisiksi. Se alkaa Jon Lordin soololla. Lyhyen Lazyn jälkeen alkaa Ian Paicen rumpusoolo jonka jälkeen soitetaan instrumentaalina The Mulen loppu. Ritchie päättää biisin omaan Bluesiin. Perussetin päättävä Space Truckin’ on tällä keikalla lähes 30 minuuttinen.

Petri Myllylä