Lista kokoonpanoista

Mark 1 (1968-1969)Mark 2 (1969-1973)Mark 3 (1973-1975)Mark 4 (1975-1976)Mark 2b (1984-1989)Mark 5 (1989-1992)Mark 2c (1992-1993)Mark 6 (1993-1994)Mark 7 (1994-2002)Mark 8 (2002-Deep Purple kokoelmat

Lista artisteista

Airey, DonBlackmore, RitchieBolin, TommyCoverdale, DavidEvans, RodGillan, IanGlover, RogerHughes, GlennLord, JonMorse, StevePaice, IanSatriani, JoeSimper, NickTurner, Joe Lynn

Helsinki 19.8.1987

Vuoteen 1987 mennessä olin diggaillut bändiä intohimoisesti seitsemän vuoden ajan. Pari vuotta aiemmin jätin tekemättä matkan länsinaapuriin, joten ehdin jo pelätä näenkö bändiä sittenkään livenä. Kaverien kertomukset Australiasta 1984 ja Long Beachilta keväältä 1985 antoivat odottaa jotakin todella suurta ja ihmeellistä.

Käveltyäni ulos Helsingin jäähallista elokuisena iltana, pian neljännesvuosisata sitten olin kokenut elämäni hienoimman rokkikeikan. Myöhemmin olen nähnyt kekasta kuvatun videon ja kuunnellut monet kerrat sen nauhalta. Mikään uusinta ei kumminkaan vedä vertoja ensi-illalle.

Petri Myllylä

 

Deep Purple teki toisen vierailunsa Suomeen 1987. Maailmanluokan artistien tulo tänne pohjan perukoille ei tuolloin ollut mikään jokapäiväinen juttu, joten ainakin minulle tuo konsertti ja sinne lipun saaminen olivat unelmien täyttymys. Pari vuotta sitten lahjaksi saamani yleisöäänitys toi kieltämättä mieleeni joukon muistoja.


Purplen setti oli jokseenkin sama kuin kiertueen muillakin keikoilla. Tuoretta House Of Blue Lightia esiteltiin neljän kappaleen verran ja Perfect Strangersiltakin oli jätetty settiin kaksi kappaletta, joten eivät herrat pelkkien vanhojen klassikoiden esittämiseen tyytyneet. Itse asiassa vaikutti jopa siltä, että viisikko oli melko tyytyväinen uuteen materiaaliin.


Keikka alkoi totuttuun tapaan Highway Starilla ja Strange Kind Of Womanilla, joiden jälkeen siirryttiin 1980-luvulle. Ian Paice soitti rumpusoolona The Unwritten Law’n päätteeksi ja Ritchie aloitti Dead Or Aliven Rainbow’n On Stagelta tutulla bluesilla. Perfect Strangers oli jo tuolloin yleisön suosikki, jonka jälkeen Hard Lovin’ Womanin keveys tuntui lähes kornilta. Uuden levyn paras kappale Bad Attitude korjasi onneksi tilanteen nopeasti, ja sitten olikin vuorossa Child In Time. Miten Gillan pystyi edelleen laulamaan sen?


Child In Timen jälkeen Gillan pääsi lepäämään. En muista nojailiko hän myös Difficult To Curen aikana lavan vasemmassa reunassa (mahdollisimman kaukana Blackmoresta?) sijainneisiin bongorumpuihinsa, mutta jostain mieleeni on jäänyt kuva väsyneestä laulajasta taputtelemassa – ei hakkaamassa – niitä useampaankin otteeseen. Joka tapauksessa Difficult To Curen aikana lavan takana näkyi laserilla tuotettu Beethoven, ja kappaleen lopuksi tuolloin reilusti ylipainoinen Jon Lord sai soolospottinsa. Vaikka Sibeliuksen Finlandian soittaminen osana tuota kosketinsikermää tuntuukin aika halvalta yleisön kosiskelulta, ei sen kuuleminen keikan aikana silti voi olla sävähdyttämättä meitä suomalaisia. Sen jälkeen olikin vuorossa keikan viimeinen tuore kappale Knocking At Your Back Door tyylikkäästi venytettynä versiona.


Illan loppu vietettiinkin taas vanhojen tuttujen parissa: Lazy, Space Truckin’, Black Night, Woman From Tokyo ja tietysti Smoke On the Water. Jossakin välissä Gillan ja Blackmore(!) hauskuuttivat yleisöä antamalla plektran vuorotellen toisilleen jalkojensa välistä. No, Ritchie sanoi Rainbow’n aikoihin, että yleisöllä pitää olla jotain nähtävääkin, muuten lavalla voisi yhtä hyvin olla levyautomaatti.


Olin keikan jälkeen tyytyväinen. Kiertueelta kootun Nobody’s Perfect –tuplan jälkeen en enää ollut. Suurin syy ei ollut levyn tasossa, vaan sen äänityspaikkojen valinnassa. Sillä oli kolme päivää myöhemmältä Oslon keikalta muutama kappale, mm. Smoke On The Water. Olisi ollut niin hienoa päästä kertomaan kavereille, että on ollut laulamassa Purplen levyllä.


Heikki Heino