Lista kokoonpanoista

Mark 1 (1968-1969)Mark 2 (1969-1973)Mark 3 (1973-1975)Mark 4 (1975-1976)Mark 2b (1984-1989)Mark 5 (1989-1992)Mark 2c (1992-1993)Mark 6 (1993-1994)Mark 7 (1994-2002)Mark 8 (2002-Deep Purple kokoelmat

Lista artisteista

Airey, DonBlackmore, RitchieBolin, TommyCoverdale, DavidEvans, RodGillan, IanGlover, RogerHughes, GlennLord, JonMorse, StevePaice, IanSatriani, JoeSimper, NickTurner, Joe Lynn

Manchester 21.3.1978

Äänitettyään ensimmäisen soololevynsä syksyllä 1976 David Coverdale ei päässyt juridisten syiden johdosta lainkaan keikkailemaan promotoidakseen sitä. Itse asiassa levy ilmestyi vasta keväällä 1977, jolloin miehen toinen soololevy, Northwind oli jo purkitettu. Hidas oli myös tuon levyn julkaisu, sillä se tuli kauppoihin vasta maaliskuussa 1978.

Ennen Northwindin ilmestymistä David oli päättänyt luopua ajatuksesta ryhtyä sooloartistiksi. Esikoislevyn surkea myynti ei siihen ainakaan rohkaissut. Hän selitti asian itselleen ja meille muille niin, että on aina ollut ja tulee aina olemaan bändimies.

Soololevyillään Davidillä oli ollut biisintekoapuna tuttu mies kotiseudulta, Micky Moody. Hän oli myös luonnollinen valinta uuden bändin kitaristiksi. Loput muusikot löytyivät joulukuussa 1977. Maaliskuussa 1978 bändi, Whitesnake oli valmis keikkailemaan.

Bändin ykköskokoonpanossa soitti Moodyn parivaljakoksi aiotun Mel Galleyn tilalle tullut kitaristi, Bernie Marsden, joka hyppäsi pois uppoavasta Paice, Ashton Lord poppoosta sekä hänen ex -Cozy Powell’s Hammer bändikaveri basisti Neil Murray. Rumpalina oli Dave Dowle ja koskettimia soitti Brian Johnston.

Tämä yleisöäänitys on tehty Whitesnaken seitsemännellä keikalla. Sitä ennen bändin oli kerennyt nähdä myös Ian Paice, joka oli katsomassa bändin kolmatta keikkaa Wolverhamptonissa. Kolme viikkoa tämän Manchesterin keikan jälkeen bändi meni studioon tekemään EP -levyn. Tässä vaiheessa EP:n biisit Bloody Mary ja Come On eivät olleet vielä setissä. Steal Away (sisältää Micky Moodyn soolon) ja Ain’t No Love In The Heart Of The City sitä vastoin olivat heti alusta lähtien mukana bändin keikkasetissä.

Keikan avaava Lady ei mielestäni oikein toimi tehtävässään, ei varsinkaan kun vertaa tulevaan Come On’iin, Burnistä nyt puhumattakaan. Setissä on yksi Deep Purple biisi kultakin Davidin laulamalta levyltä. Niistä Lady Luck ja Lady Double Dealer eivät olleet pitkään Whitesnaken soittolistoilla. Tällä keikalla joko ei soitettu Might Just Take Your Life tai se ei tarttunut nauhalle. Biisi pysyi pienistä tauoista huolimatta mukana vuoteen 1980 saakka. Sitäkin pidemmän Whitesnake tulevaisuuden sai tämän keikan yksi parhaista vedoista, Mistreated. 

Whitesnake soitti Breakdown'in ja Whitesnaken aina yhdessä samaan hengenvetoon. Tällä keikalla niin tehtiin myös encoreiden Rock Me Baby ja Going Downin kanssa. Bändi kuulostaa heti tutulta ja svengaavalta – juuri sellaiselta mitä Whitesnake tuli jatkossakin olemaan (ainakin vuoteen 1984 saakka).

Petri Myllylä