Lista kokoonpanoista

Mark 1 (1968-1969)Mark 2 (1969-1973)Mark 3 (1973-1975)Mark 4 (1975-1976)Mark 2b (1984-1989)Mark 5 (1989-1992)Mark 2c (1992-1993)Mark 6 (1993-1994)Mark 7 (1994-2002)Mark 8 (2002-Deep Purple kokoelmat

Lista artisteista

Airey, DonBlackmore, RitchieBolin, TommyCoverdale, DavidEvans, RodGillan, IanGlover, RogerHughes, GlennLord, JonMorse, StevePaice, IanSatriani, JoeSimper, NickTurner, Joe Lynn

Live At Inglewood 1968

Deep Purplen ensimmäinen single Hush menestyi yllättäen Jenkeissä.  Luonnollisesti tämän jälkeen bändi buukattiin nopeasti sinne kiertueelle. He pääsivät Eric Claptonin, Jack Brucen ja Ginger Backerin muodostaman, rokin ensimmäisen superyhtyeen, Creamin jäähyväiskiertueen lämmittelijäksi.


Tämä Purple Recordsin alkujaan vuonna 2002 julkaisema CD on äänitetty Deep Purplen ensimmäisellä Amerikan keikalla Kalifornian Inglewoodissa 18.10.1968. Joku heidän levy-yhtiön ihminen kuvasi keikan videonauhalle. Olen nähnyt tämän alkeellisen videokuvan tuloksen ja se on totaalisen katselukelvoton. Olisin silti toivonut, että bändin arkisto-DVD:lle tästä olisi otettu mukaan edes pieni pätkä. Tämän sivun alareunasta löytyy kuva Sonyn ensimmäisestä videolaitteista (vuodelta 1967), jolla keikka kuvattiin. 

 
Jostakin syystä videon ääniraita on sitä vastoin ihan kelpolaatua. Hyvä näin, sillä kyseessä on ykköskokoonpanon ainoa virallisesti saatavilla oleva keikkaäänitys.


Bändi aloittaa keikan kahdella singlehitillään ja jatkaa sitten seuraavan kolmen vuoden ajan setissä mukana olevalla Mandrake Root’lla. Kyseinen biisi toimi vuosina 1968-71 kosketin-, rumpu- ja kitarasoolojen näyttämänä. Tällä keikalla biisi on vielä kohtuullisen lyhyt, mutta siitä selviää bändillä jo tuolloin ollut improvisoinnin taito ja lahjakkuus. Roger Glover on sanonut kakkoskokoonpanon soittaneen ensimmäisillä keikoillaan kesällä 1969 Beatlesin Help! -kappaletta, mutta tämä lähes vuotta aikaisempi Inglewoodin versio on ainoa jälkipolville säilynyt Deep Purple plays Beatles tallenne. Laulaja Rod Evans on ehdottomasti parhaimmillaan juuri tämän tyyppisen musiikin kanssa ja hänen versionsa hakkaa mennen tullen John Lennonin vastaavan, muutaman vuoden takaisilta stadionkeikoilta.

Wring That Neck on paljolti samanlainen, kuin esim. In Concert 1970 levyn versio. Mielenkiintoista on se, että sitä ei esitellä Hard Road –nimisenä, vaikka juuri tuolla nimellä se levyn Amerikan painoksen kannessa onkin. Biisin jälkeen Jon Lord esittelee Ritchien ja kertoo taustaa sovitukstaan Tina Turner hittiin River Deep Mountain High. Se onkin levyn toinen harvinaisuus, sillä keikan päättävä Hey Joe on esitelty yleisölle useaan otteeseen vuonna 1991 (vaikkakaan ei virallisesti ole saatavilla). Rod Evansia pidettiin pelkkänä balladilaulajana, mutta tämä versio todistaa, että häneltä löytyi äänirekisteriä myös rajumpaan tulkintaan. Ei toki voi puhua mistään Gillanmaisesta huutamisesta, mutta kyllä tämä biisi toimii Purplen käsittelyssä.

Purple Records julkasi levyn uudestaan vuonna 2009. Tällä, kuten muissakin yhtiön ns. virallisilla bootlegeilla tämä tarkoittaa siirtymistä mustavalkoisista pahvikansista perinteiseen muovikoteloon. Samalla levy sai uudeksi nimekseen Live At Inglewood 1968.

Petri Myllylä

 


Tätä levyä ei ehkä tarvitse hankkia omaan levyhyllyyn, mutta mielestäni kaikkien itseään Purplefaniksi väittävien olisi hyvä kuulla tämä levy. Ei pelkästään siksi, että se on ainoa julkaistu ykköskokoonpanon livelevy, vaan myös siksi että minusta kyseessä on ihan hyvä keikka.


Keikka itsessään oli innokkaimmille faneille jo aiemmin tuttu suttuisena bootlegina. No, ei tämä siistitty virallinen julkaisukaan mitään hifi-laatua ole, mutta kuunneltava kuitenkin. Viimeistään kolmantena soitetun Mandrake Rootin jälkeen äänenlaatuun alkaa tottua ja soiton hienoja yksityiskohtia alkaa erottaa.


Soiton puolesta tulevien kokoonpanojen ainekset ovat jo kuultavissa. Rod Evanskin on ihan pätevä laulaja, vaikka jostain syystä hän minusta muistuttaa Tom Jonesia... Jotenkin vain näistä klassisen musiikin vaikutteilla maustetuista kappaleista tulee sellainen tunne, että yhtye ottaa homman vähän turhan tosissaan.


6 / 10


Heikki Heino