Lista kokoonpanoista

Mark 1 (1968-1969)Mark 2 (1969-1973)Mark 3 (1973-1975)Mark 4 (1975-1976)Mark 2b (1984-1989)Mark 5 (1989-1992)Mark 2c (1992-1993)Mark 6 (1993-1994)Mark 7 (1994-2002)Mark 8 (2002-Deep Purple kokoelmat

Lista artisteista

Airey, DonBlackmore, RitchieBolin, TommyCoverdale, DavidEvans, RodGillan, IanGlover, RogerHughes, GlennLord, JonMorse, StevePaice, IanSatriani, JoeSimper, NickTurner, Joe Lynn

Live In Montreux 1969

Lokakuussa 1969 Montreux’n Casinolla äänitetty keikka on yksi kiinnostavimmista Deep Purple -julkaisuista. Legendaksi muodostuva kakkoskokoonpano oli ollut kasassa tuolloin vasta 4 kuukautta ja saanut valtavasti julkisuutta pari viikkoa aiemmin pidetystä Concertosta.

Kokoonpanon kaksi ensimmäistä uutta biisiä olivat Kneel & Prey ja Child In Time. Molemmat olivat myös mukana jo kesän 1969 setissä. Tällä keikalla Kneel & Prey ei oikein toimi niin hyvin, kuin elokuun Amsterdamin keikalla tai vaikkapa BBC -äänityksessä 11.8.1969 (tuolloin nimellä Ricochet). Samaa joutuu sanomaan Hushista. Ei siis mikään valtavan hyvä startti keikalle.

Child In Time on erittäin tiukka ja Ritchien punainen Gibson saa kovaa kyytiä. Tämän keikan onnistunut veto Wring That Neckistä päätyi myös EMI:n hienolle boxille. Mielestäni tämän keikan herkut on ladattu sen loppuun. Paicen soolonumero, Paint It Black kuulostaa hyvältä, vaikka en itse ole rumpusoolojen fani. Mandrake Root toimii paremmin, kuin In Concert tuplan 1970 -levyllä. Tämän iltainen versio ei ole kappaleen pisimpiä mutta sellaisenaan (22 min) varmasti usealle riittävä pala purtavaksi. Ritchie on sellaisessa vauhdissa, että en usko kovinkaan monen Deep Purple -fanin nähneen vastaavaa. Bändin valomiehellä oli näihin aikoihin tapana välkyttää robovaloa Blackmoren soolon aikana. Taisi olla illan jälkeen sveitsiläisillä silmät kipeänä. Efekti varmasti tuon ajan mittapuun mukaan oli vaikuttava. Nykymenoon tottuneella varmaankin säälittävän yksinkertainen ja puuduttava, otaksuisin.

Mikäli et omista tätä levyä (vielä) niin ehkäpä on syytä kertoa, että keikan päättää yllätys encore, Ian Gillanin sanoin a little rock ’n’ roller. Juuri kun totuttelee ajatukseen Lucillesta, niin bändin toinen (Amerikan) sinkkuhitti edelliseltä vuodelta, kajahtaa käyntiin. Kyseessä on ainoa jälkipolville säilynyt Ian Gillanin laulama versio Kentucky Womanista, siis tavallaan harvinaisuus sekin.

Purple Recordsin julkaisi alkujaan mustavalkoisilla pahvikansilla olleen levyn vuonna 2002 nimellä Kneel & Pray.


Petri Myllylä

 

Parisen viikkoa Concerton jälkeen nauhoitetulta purppurakeikalta löytyy pari mielenkiinnon herättävää kappaletta. Keikan avaa Speed Kingin varhainen versio Kneel & Pray ja encorena kuullaan Kentucky Woman, jota ei Gillanin esittämänä muualta löydy. Muutenkin Deep Purple oli uskomattomassa vedossa Gillanin ja Gloverin liityttyä yhtyeeseen.

Valitettavasti vain tämä levy jää kuriositeetin tasolle. Tältä aikakaudelta on jo julkaistu paljon hyviä äänityksiä. Jo se että tällä levyllä laulu särkee melko usein riittää laskemaan mielenkiintoani koko levyä kohtaan. Musiikillisestikaan tällä levyllä ei tapahdu mitään mullistavaa muihin saman ajan äänitteisiin verrattuna. Wring That Neckillä ja Mandrake Rootilla kuullaan Blackmorelta ja Lordilta samat maneerit kuin aina muulloinkin.

Me hulluimmat keräilijät emme tietenkään pysty elämään ilman tätäkään tuplaa, mutta normaaleille ihmisille In Rock -kiertueen muut äänitteet antavat huomattavasti miellyttävämmän kuuntelukokemuksen.

 
Heikki Heino