Lista kokoonpanoista

Mark 1 (1968-1969)Mark 2 (1969-1973)Mark 3 (1973-1975)Mark 4 (1975-1976)Mark 2b (1984-1989)Mark 5 (1989-1992)Mark 2c (1992-1993)Mark 6 (1993-1994)Mark 7 (1994-2002)Mark 8 (2002-Deep Purple kokoelmat

Lista artisteista

Airey, DonBlackmore, RitchieBolin, TommyCoverdale, DavidEvans, RodGillan, IanGlover, RogerHughes, GlennLord, JonMorse, StevePaice, IanSatriani, JoeSimper, NickTurner, Joe Lynn

Made In Japan

Made In Japanissa on kaikki se, miksi itse olen Deep Purple -fani. Se on jännittävä, vivahteikas ja sillä musisoi niin yhtenäinen rock-bändi kuin mahdollista. Ostin levyn muistaakseni vuonna 1982 ja kuuntelin sitä enemmän kuin mitään muuta tuolloin omistamaani levyä. MIJ:lla bändin legendaarisen kakkoskokoonpanon jäsenien henkilökohtainen taidokkuus yhdistyy hienolla tavalla toisiinsa tehden kokonaisuudesta niin loisteliaan, ettei bändi itsekään pystynyt enää koskaan täysin samalle tasolle.

Made In Japan on rock-maailman yksi arvostetuimmista livelevyistä ja se asetti ilmestyessään yhdessä muutaman muun tulevan klassikkon kanssa uuden standardin livelevyille. Niiden tuli olla huippuhyvin äänitettyjä, sekä vähintään tuplalevyjä. Lisäksi levyn kansiin ja taustatietoihin tuli kiinnittää huomiota aiempaa enemmän. Levy julkaistiin, ja se menestyi ympäri maailmaa, mutta alkujaan se oli tarkoitus julkaista vai Japanissa. Siellä julkaistu Live In Japan on eri nimestä ja erilaisista kansistaan huolimatta musiikillisesti täysin yhtenäinen muun maailman painoksien kanssa vaikka sen teksteissä väitetään virheellisesti keikan tulevan kokonaisuudessaan Tokiosta. Seikka joka taisi vaikuttaa siihen että Live In Japania maahantuontiin Eurooppaan suuret määrät

Tuntuu vaikealta moittia yhtä nuoruuteni tärkeintä levyä, mutta kaikesta erinomaisuudestaan huolimatta Made In Japanissa on muutamia puutteita. Ensinnäkin, se ei ole autenttinen yhden tietyn keikan dokumentti vaan se on kasattu kolmesta Japanissa 15.-17.8.1972 soitetusta keikasta. Levyn toinen virhe, väärä biisijärjestys johtuu LP-formaatin aikavaatimuksesta. Kolmas ja suurin ongelma, on sen kanavatasapaino. Levyllä Jon Lord hallitsee äänikuvan oikeaa laitaa ja Ritchie Blackmore vasenta. Todellisuudessa miehet soittavat lavalla juuri toisin päin! Neljäs moite tulee siitä että levyn olisi pitänyt olla tripla sisältäen myös encoret Black Night ja/tai Speed King/Lucille. Tuntuu lähes hävyttömältä kirjoittaa että itselle niin rakas levy sisältää näin paljon puutteita. Alkuperäisen vinyylijulkaisun eduksi täytyy kuitenkin mainita että sen miksaus ja soundi on loistava. 

Made In Japanista oli 25 vuodessa tullut niin pyhä, ettei EMI uskaltanut 1997 korjata sen ilmeisiä virheitä. Remasteroidulla levyllä (myös CD) oli nimittäin sama vanha (eli väärä) biisijärjestys. Highway Starin jälkeen tulee Child In Time vaikka keikoilla kakkosbiisinä kuultiin ei-vielä klassikoksi kohonnut Smoke On The Water. Valitettavasti EMI ei vuonna 1997 panostettu vinyyliversioon vaan purppuranvärinen rajoitettu painos oli itselleni suuri pettymys. Sen soundi on selvästi kovempi ja metallisempi kuin alkuperäisjulkaisun. Joku sanoisi että se kuulostaa CD-levyltä. Juhlavuosijulkaisua puolustaa ainoastaan se positiivinen seikka että CD:n bonuslevyllä on kolme encorea. Pikkukuvissa on mukana myös hauska espanjalainen 1997 julkaisu, jolla on bonuksena biisien studioversiot.

Maailman neljänneksi suurimman levy-yhtiön EMI:n ajauduttua 2012 talousvaikeuksiin sen omaisuus myytin kilpailijoille. Universal julkaisi 2014 Made In Japanista lopulta kauan odotetun "kaikki yhdessä laatikossa" julkaisun. Uudelleen miksatut ja masteroidut keikat julkaistiin vinyyli- ja CD/DVD -boxien lisäksi ainakin neljässä muussa muodossa. Vinyylifaneja hemmotellaan sinertävään laatikkoon pakatulla kolmen triplalevyn paketilla. Vaikka paksussa kotelossa on mukana laaja kirjanen, mukana ei ole dokkari-DVD:tä eikä muita CD-boxista löytyvää rekvisiittaa. Postelioonin kantaessa LP-paketin kotiovelleni se sai silmäni kostamaan. Niin kauan olin siitä haaveillut ja sitä odottanut. Perinnettä kunnioittaen Universal laittoi myyntiin myös alkuperäisen julkaisun (2LP tai 1CD). Vuoden mietittyäni ostin 2014 remasteroidun vinyylijulkaisun hyllyyni alkuperäisjulkaisuiden rinnalle (en tosin ole avannut sitä) . Boxien ostajat saivat latauskoodin alkuperäisen levyn (miksi ei encoren?) 1972 ja 2013 miksauksien korkearesoluutioisiin tiedostoihin. Ne julkaistiin erikseen myös Blu-ray'nä. Tarjolla on kolme eri stereoääntä, joista Dolbyn TrueHD miellyttää omaa korvaani eniten. Ainakin omassa "leffateatterissani" 2013 miksaus kuulostaa alkuperäistä dynaamisemmalta ja jännittävämmältä.

Bändin historian ensimmäisen Japanin kiertueen avannut Osakan ensimmäinen keikka 15.8.1972 olisi varmasti ihan hyvä, ellei sitä olisi seurannut kaksi vielä parempaa, lähes täydellistä iltaa. Tältä keikalta vain Smoke On The Water päätyi Made In Japanille. Sekin vain, koska Ritchie soitti kuuluisan riffin kaikkina muina iltoina väärin! Toki tämänkin illan vedot tutuista biiseistä ovat ihan takuuvarmaa tavaraa. Mutta jokin väsymys (bändin selitys) tai jännitys on kuultavissa soitossa. Itse kuuntelen tätä keikkaa todella harvoin.

Bändi vietti ensimmäisen keikan jälkeisen yön tutustuen japanilaiseen elämänmenoon. Siihen tarjoutui hyvä mahdollisuus sillä keikka oli ohi hiukan klo 21 jälkeen. Bändin jäsenien tarinat sen jälkeisestä illanvietosta ovat ehkä ajan saatossa saaneet lisää väriä, mutta taatusti nuoret urhot ovat tutustuneet kaikkiin mahdollisiin eri japanilaisiin aspekteihin, vierailua karaoke-baarissa ja geisha-talossa unohtamatta.

Ilman matkustustarpeita bändi sai seuraavana päivänä kaipaamaansa lepoa. Ehkäpä siksi Osakan toinen ilta onkin näistä kolmesta keikasta se loistokkain ja samalla bändin "Machine Head" aikakauden paras keikka. Ei ole mikään ihme, että viisi illan vetoa päätyi Made In Japanille. Smoke On The Waterissa Ritchie Blackmore töppää alkuriffin, mutta muuten tämä biisi soitetaan todella hyvin. Rumpusoolona toimiva The Mule ei päätynyt livelevylle, mutta minun mielestäni se on ihan yhtä hyvä kuin Made In Japanille valittu Tokiossa seuraavana iltana taltiointi. Sitä vastoin illan Lazy on mielestäni huonompi kuin seuraavana iltana. Tämän kappaleen valinnan osalta olen ehdottomasti samaa mieltä MIJ:n kasvaneiden Ian Paicen, Roger Gloverin ja tuottaja Martin Birchin kanssa. Made In Japan sai kolmesta hyvästä versiosta parhaimman. Näin siitä huolimatta, että tämä Osakan toisen illan äänitys onnistui teknisesti parhaiten.

Niin hyvä kuin 16.8.1972 keikka onkin, niin samaa ei voi sanoa sen encoreista. Bändi taisi ladata koko hurmoksensa itse pääsettiin, sillä sekä Black Night että (varsinkin) Lucille ovat aika huitaisemalla soitettuja. Ei ihme että jälkimmäinen julkaistiin vasta remasteroidulla Made In Japanilla ja Black Night kokoelmaboxilla 2004. 

Deep Purple päätti lyhyen Japanin kiertueensa Tokioon. Bändi oli tehnyt kuukautta aiemmin biisin Woman From Tokyo, jota ei kumminkaan vielä tässä vaiheessa soitettu. Keikkapaikkana oli kuuluisa taistelulajien areena Budokan. Siellä oli kuusi vuotta aiemmin suurten protestien ja mielenosoitusten saattelemana pidetty salin ensimmäinen rock-konsertti (The Beatles). 1970-luvun alkuun mennessä Budokan areena oli noussut länsimaisten rockfanien tietoisuuteen, koska siellä oli äänitetty useita livelevyjä.

Valitettavasti Tokion keikan äänitys ei onnistunut yhtä hyvin kuin Osakassa, ja tämä onkin suurin syy, miksei keikalta päätynyt Made In Japanille kuin Lazy ja The Mule. Musiikillisesti pidän Tokyon 17.8.1972 keikkaa ihan yhtä hyvänä kuin edellisen illan Osaka. Varsinkin Ritchie on mielikuvituksellisella tuulella ja soittaa erilaisella otteella kuin Osakassa - rennommin ja rokkaavammin. Omia suosikkejani ovat Child In Time, sekä edellisiä iltoja hieman lyhyempi Space Truckin’. Samoin illan encoret Black Night ja Speed King soitetaan paremmin kuin minään muuna iltana. Hiukan editoitu Black Night laitettiin 1973 Woman From Tokyo -singlen B-puolella (ja sittemmin useille kokoelmille), mutta Speed King julkaistiin vasta 1997 Made In Japanin kakkoslevyllä.

Deep Purplen kolme Japanin keikkaa todistavat, että sen saama ylistävä lavamaine johtuu yksinkertaisesti siitä syystä, että bändi kuulostaa livenä niin loistavalta. Ian Paice piiskaa energisellä rumputyöskentelyllä sitä eteenpäin ja kun siihen lisätään Roger Gloverin tarkka bassotyöskentely, loistavat instrumentalistit Jon Lord ja maagisessa vireessä oleva Ritchie Blackmore lennättävät bändin sellaisiin korkeuksiin, joissa ei olla useasti käyty koko rockin kuuden vuosikymmenen aikana. Hyväksi esimerkiksi sopii vaikka Space Truckin’. Biisin 20 minuutin kesto ei häiritse lainkaan, vaan se svengaa niin kuin vasikat päästessään keväällä ensi kerran laitumelle. Hiukan keikkoja aiemmin kirurgisessa operaatiossa ollut Ian Gillan ei ole ollut koskaan tyytyväinen omaan osuutensa, mutta tämä taitaa olla laulajan ylikriittisyyttä. Hän vetää keikan loistavasti. 

Siirryin 1991 kuuntelematta Made In Japanin sijaan kolmen lähes kokonaisen keikan sisältänyttä Live In Japania. Kolmen CD:n paketin keskimmäinen levy sisälsi kokonaisuudessaan toisen Osakan keikan (16.8.1972) ja siitä tuli pariksi kymmeneksi vuodeksi itselleni "uusi" Made In Japan. Kaikkien kolmen keikan ilmestyttyä kokonaisuudessaan vuonna 2014 siirsi kuuntelun hetkeksi pelkästään kokonaisiin keikkoihin. Keräilen Made in Japanin alkuperäispainoksia ja niitä on hyllyssä sen verran useita että toki yhä silloin tällöin palaan alkuperäiseen levyyn. MIJ-boxeja suosittelen niille faneille, joille alkuperäinen live on äärimmäisen rakas levy. 

Petri Myllyä

 

Kukaan Purplefani ei voi kiistää tämän ”kaikkien livelevyjen äidin” klassikkostatusta. En ole kuitenkaan tästä levystä aivan yhtä hurmioitunut kuin Petri, sillä minusta siltä on kuultavissa koko yhtyeen väsymys. Siitäkin huolimatta, että yhtye lataa soittoonsa uskomattoman määrän energiaa.

En myöskään ole tyytyväinen CD:n remasterointiin, vaikka soundit ovatkin aiempaa CD-versiota paremmat. Levyn äänimaailmaa käpälöitiin, kun alun perin erillään olleet kappaleet liitettiin yhtenäisemmän kuuloiseksi kokonaisuudeksi. Veikkanpa ettei vasemman ja oikean kanavan vaihtaminen ja kappalejärjestyksen muuttaminen olisi ärsyttänyt ketään sen enempää. Ehkäpä EMI:llä opittiin Made In Japanista – David Bowien livelevyt David Live ja Stage olivat saaneet vuoden 2005 remasteroinnin yhteydessä lisäbiisejä ja uuden, alkuperäisiä keikkoja mukailevan kappalejärjestyksen. No, kaikkia ei voi koskaan miellyttää, ja meitä kitisijöitä varten on olemassa Live In Japan…

Heikki Heino