Lista kokoonpanoista

Mark 1 (1968-1969)Mark 2 (1969-1973)Mark 3 (1973-1975)Mark 4 (1975-1976)Mark 2b (1984-1989)Mark 5 (1989-1992)Mark 2c (1992-1993)Mark 6 (1993-1994)Mark 7 (1994-2002)Mark 8 (2002-Deep Purple kokoelmat

Lista artisteista

Airey, DonBlackmore, RitchieBolin, TommyCoverdale, DavidEvans, RodGillan, IanGlover, RogerHughes, GlennLord, JonMorse, StevePaice, IanSatriani, JoeSimper, NickTurner, Joe Lynn

Live At The Olympia '96

Purple palasi EMI:n artistiksi tämän Purplendicular Tour –kiertueen livelevyn myötä. Ison levy-yhtiön kankeus tarkoitti sitä, että levy saatiin kauppoihin tasan 12 kuukautta keikan jälkeen!

Kiertuelevynä tämä on kohtuullisen onnistunut. Se esittelee Purplen muuttunutta keikkasoundia ja biisisettiä. Mukana on tuolloin uudelta Purpendicular-levyltä peräti kuusi kappaletta. Ilahduttavasti vanhoista, kakkoskokoonpanon 70-luvun tuonnaosta vain kaksi biisiä on duplikoituvat verrattuna Made In Japaniin.

Olisi ollut toivottavaa, että tämä levy olisi äänitetty muutama kuukausi aiemmin, jolloin setissä oli kaksi biisiä enemmän. Nimittäin uuden levyn Somebody Stole My Guitar ja In Rock –klassikko Bloodsucker (joinakin iltoina sen tilalla soitettiin ultraharvinainen Rat Bat Blue). Kiertueen edetessä Amerikkaan syksyllä 1996 myös komea Aviator sai setissä tilaa, yhdessä pakollisen Hushin kanssa.

Tämä keikka ei ole kiertueen parhaimpia, mutta omalla tavallaan kertoo kuinka hyvässä soitannossa bändi on. Musiikki svengaa hyvin ja bändi on selvästi innostunut soitannosta. Myös Jon Lord ahkeroi ihan eri tavalla kuin viimeisinä vuosinaan bändissä. Tavallaan Steve Morsen aikakauden parasta aikaa oli juuri tämä ensimmäinen kiertue. Levyn parhaimmistoa ovat mielestäni Sometimes I Feel Like Screeming, No One Come ja yllättäen encoreiden sekaan laitettu Hey Cisco.

Tätä levyä voi suositella Steve Morse –faneille ja Purpendiculariin ihastuneille. Muut tuskin jäävät tähän koukkuun. Levyn soundit ovat selvästi Puolan keikkaa paremmat ja erikoisuutena kuullaan ranskalaista puhallinorkkaa joidenkin biisien taustalla.

Petri Myllylä

 

Itse tykkäsin tästä levystä kovasti sen ilmestyessä. Parasta siinä oli radikaalisti uudistunut setti. Koko yhtye oli erinomaisessa vedossa. Hieman steriilit soundit sopivat levylle mielestäni ihan hyvin, ja puhaltimetkin olivat virkistävä lisä, jollaista Blackmoren aikoihin ei olisi voinut kuvitellakaan.

 Myöhemmin levyä on alkanut kuunnella kriittisemmin. Steve Morse taisi olla tällä keikalla (kiertueella?) tiluttelutuulella, eikä se oikein sovi setin vanhempiin kappaleisiin. Levyn sounditkin kuulostavat tylsän ohuilta verrattuna esimerkiksi Come Hell Or High Wateriin. Lordin ja Morsen sooloista saa kyllä hyvin selvää, mutta röyhkeämmät soundit nostaisivat levyn yleisarvosanaa pisteellä tai parilla.

 8 / 10

Heikki Heino