Lista kokoonpanoista

Mark 1 (1968-1969)Mark 2 (1969-1973)Mark 3 (1973-1975)Mark 4 (1975-1976)Mark 2b (1984-1989)Mark 5 (1989-1992)Mark 2c (1992-1993)Mark 6 (1993-1994)Mark 7 (1994-2002)Mark 8 (2002-Deep Purple kokoelmat

Lista artisteista

Airey, DonBlackmore, RitchieBolin, TommyCoverdale, DavidEvans, RodGillan, IanGlover, RogerHughes, GlennLord, JonMorse, StevePaice, IanSatriani, JoeSimper, NickTurner, Joe Lynn

Deep Purple: Live At The Royal Albert Hall (DVD & CD)

Monen sattuman summana Deep Purplelle syntyi vuonna 1999 mahdollisuus uusia kolmekymmentä vuotta vanha, Jon Lordin säveltämä Concerto For Group And Orchestra. Lippujen tultua myyntiin tilasin ne heti ensimmäisenä päivänä itselleni ja kaverilleni. Niinpä saimme nauttia unohtumattomasta konsertista Jon Lordin ja Roger Gloverin edessä salin toiselta penkkiriviltä.


Tämä ainutlaatuinen keikka (tai keikat 25. ja 26.9.1999) kuvattiin (vain 26.9.) valitettavasti vain osaksi. Klassisen orkesterin soittajien tekijänoikeussyistä johtuen osa esiintymisestä jouduttin jättää kuvaamatta tai heille maksettavat korvaukset olisivat nousseet huomattavasti. Tästä johtuen keikan molemmat CD versiot ovat DVD:tä laajempi. Levyn ns. normaali versiossa on mukana videokuvaa keikasta, mutta samalla toinen Steve Morse Bandin kappale on jouduttu jättämään pois. Toinen, koko setin sisältävä ”Limited Tour Edition” on näistä suositeltavampi hankinta. Valitettavasti jopa iTunes myy edellistä ei-täydellistä versiota.


Jon Lordin uusin levy Pictures Within sai toimia kahdella kappaleellaan illan juhlallisena avaajana. Bändin jäsenien soolotuotantojen mukaan ottaminen illan ohjelmaan antoi mahdollisuuden kutsua mukaan myös tuttuja muusikoita vuosikymmenien varrelta. Esimerkiksi Roger Gloverin Love Is All toi pianon taakse ex-Rainbow ja ex-Ian Gillan Band soittajan Mickey Lee Soulen sekä biisin toisen tekijän Eddie Hardinin. Unohtamatta laulaja Ronnie James Dioa tai multi-instrumentalisti Graham Preskettiä. Dion positiivinen olemus valloitti paikalla olleen yleisön ja oli ainakin minusta yksi illan kohokohdista. Toinen kohokohta on Gillanin That’s Why God Is Singing The Blues, jonka maestro hoitaa todella mallikkaasti.

DVD hyppää kokonaan Steve Morsen biisien yli. Night Meets Light ja Take It Off The Top ovat Dixie Dregsin vuoden 1978 What If levyltä. Steve on sovittanut biisit uudestaan käyttäen hyväksi suuren orkesterin suomaa mahdollisuutta. Silti nämä biisit jäävät jotenkin irralliseksi illan muusta ohjelmasta.
Keikan ensimmäisen puoliajan päättää Ian Paicen ympärille kasattu dixie versio harmittavan vähälle huomiolle jäänneestä Wring That Neck biisistä. Se on oma suosikkini illan soolomateriaalista ja toimii hyvänä esimerkkinä siitä, että Deep Purplen ykköskokoonpano teki loistavaa, ajatonta musiikkia.


Levyn ykköspuolen päättää loistavan orkesterisovituksen kuorruttama Pictures Of Home. Se esitettiin keikalla vasta Concerton jälkeen, mutta CD:n aikapulan takia se on siirretty levyllä tälle paikalle paikkaan. Itse siirsin biisin tietokonekuuntelua varten oikeaan paikkaansa, mutta kyllä se toimii hyvin näinkin.


Jon Lord ja kapellimestari Paul Mann tekivät Concerto For Group And Orchestra –teokseen joitakin muutoksia saatuaan klassisen musiikin säveltäjältä, Marco de Gueijlta teoksen nuotit. (Alkuperäisten nuottien kadottua 1970, Marco ”loi” teoksen musiikillisesti uudestaan kirjoittamalla sen nuotit). Mielestäni tämä vuoden 1999 versio on selvästi näistä kahdesta parempi. Tähän vaikuttaa varmasti suuresti se, että orkesterin muusikot eivät vierasta nykyään yhteistyötä rokkibändien kanssa. Soittajat selvästi myös diggasivat Purplea heidän soittaessa ilman orkesterin säestystä.

Deep Purplen oma setti illan päätteeksi on mielestäni loistavin kokonaisuus näistä kolmesta. Se korostaa bändin moni-ilmeisyyttä biisien suhteen, sekä hyödyntää mielestäni loistavasti avustavaa muusikkopoppoota. Setti päättyy aivan mahtavasti svengaavaan Smoke On The Wateriin, jossa mukana ovat kaikki illan esiintyjät. Komppia taotaan kahden rumpalin ja basistin toimesta, Ianin ja Ronnie Jamesin jakaessa lauluosuudet. Kaimat Morse ja Morris jakavat kitarasoolot, mutta levyllä on kosketinsoitinosuudet muokattu niin, että Hardinin ja Soulen piano on miksattu kuulumattomiin, keskittyen (luonnollisesti) Jon Lordin Hammondiin.


Tämä keikka on erikoislaatuisuudessaan Deep Purple –livekokemuksistani muistorikkain. Ilat olivat ohjelmaltaan yhtenäisiä ja myös muistissa ne ovat yhdistyneet. Ensimmäisen illan häirikköfanit eivät onnistuneet pilaamaan fiiliksiä, mutta jotenkin toisen illan hienommat puitteet nostivat sen paremmakasi keikaksi. Tämä levy onnistuu uusimaan illan tunnelman, ja toimii myös hienosti dokumenttina ei-paikalla olleille.

Petri Myllylä

Mikään konserttitaltiointi ei pysty toistamaan täydellisesti aitoa tapahtumaa. Tämä kuitenkin onnistuu tärkeimmässä. Se kertoo, että Jon Lordin Concerto For Group And Orchestran esittäminen Royal Albert Hallissa vuonna 1999 oli sympaattinen tapahtuma. Vain harvoilta levyiltä pystyy aistimaan sen, että kaikki läsnäolijat hymyilevät. Tältä pystyy.


Deep Purplen jäsenten soolotuotannon esittely konsertin alussa nostaa mukavasti tunnelmaa. Esitetyt kappaleet ovat hyvä osoitus Purplemuusikoiden monipuolisuudesta. Puhaltimin maustettu jazzversio Wring That Neckistä svengaa kuin Austin Powers. Levyn tärkein osa, itse Concerto on kirjoitettu osittain uudestaan. Paikoin uusi versio on vanhaa parempi, mutta jotenkin alkuperäisen version naiivi viattomuus koskettaa minua enemmän. Gillankin onnistuu tällä versiolla kuulostamaan irstaalta vanhalta äijältä. Parasta tällä Royal Albert Hallin taltioinnilla ovatkin sinfoniaorkesterin säestämät Purplekappaleet.

Heikki Heino