Lista kokoonpanoista

Mark 1 (1968-1969)Mark 2 (1969-1973)Mark 3 (1973-1975)Mark 4 (1975-1976)Mark 2b (1984-1989)Mark 5 (1989-1992)Mark 2c (1992-1993)Mark 6 (1993-1994)Mark 7 (1994-2002)Mark 8 (2002-Deep Purple kokoelmat

Lista artisteista

Airey, DonBlackmore, RitchieBolin, TommyCoverdale, DavidEvans, RodGillan, IanGlover, RogerHughes, GlennLord, JonMorse, StevePaice, IanSatriani, JoeSimper, NickTurner, Joe Lynn

New York, USA 29.2.2004

Päätin aikoinani, että haluan joskus nähdä Deep Purplen Amerikassa. Tähän tarjoutui viimein tilaisuus ja varasin neljä lippua molempiin New Yorkin konsertteihin. Tarkoitus oli lähteä matkaan isommalla porukalla, mutta erinäisistä syistä johtuen kokoonpano rajottautui itseeni. Joka tapauksessa bändin suostuttua promoottorin ideaan soittaa koko Machine Head -levy keikalla, teki tästä kiertueesta erikoisen ja erilaisen. Se, että kyseiseen erikoiskohteluun ei sattunut olemaan minkäänlaista syytä, ei estänyt sen toteuttamista.


Lämppärinä ollut Thin Lizzy ei minua tällä ensimmäisellä keikalla innostanut. Se ei onnistunut houkuttelemaan 30 minuutin setillään varsin iäkästä kuulijakuntaa saliin, vaan käytävien hot dog -kojut ja oluthanat veivät usean fanin voiton. Näin, vaikka ainakin tässä teatterissa oluen ja muiden alkoholijuomien (täysi baari!) tuominen saliin oli sallittua. Sen lisäksi naapurituolin kaverit nauttivat Ozzyn sanoin Sweet Leafia.


Keikka osoitti kaikki ennakkoluuloni turhiksi, sillä uuden materiaalin ja legendaarisen 1972 -albumin sekoittaminen onnistui bändiltä erinomaisesti. Keikka jakaantui oikeastaan kolmeen osaan: Bananas -levyn esittelyyn yhdessä iäkkään yleisön lämmittelyyn, Machine Headin soittamiseen sekä encoreen. Ensimmäinen osio rakentui oikeaoppisesti niin, että Bananas -kappaletta seurasi aina jokin vanha tuttu kappale. Suurimmat aploodit sai Woman From Tokyo ja Don Aireyn soolosta seurannut Perfect Strangers. Niiden lisäksi bändi soitti hienon version Knocking At Your Backdoorista.


Perfect Strangers’in jälkeen sali pimeni ja Ian Paicen takana olleelle valkokankaalle heijastettiin vuosilukuja alkaen 2004 ja päättyen 1972. Samalla Ian aloitti varovaisesti ja rauhallisesti Highway Staria. Valkokankaalle heijastettiin koko Machine Headin soittamisen ajan 1970-luvun valokuvia maailman politiikasta, kulttuurista ja taisi mukana olla jopa muutama silloinen urheilija (muistaakseni ainakin Muhammed Ali). Levyn kappaleet soitettiin huomattavan paljon tarkemmin alkuperäisen levyn fiilistä ja sovitusta kunnioittaen. Kiertueen alussa bändi soitti muutamalla keikalla levyn oikeassa järjestyksessä heittäen sinkun B-puolen When A Blind Man Cries, Lazyn ja Space Truckin’in väliin. Myöhemmin soittojärjestys muuttui hieman, mutta tämä sopi ihan hyvin ja tuskin kukaan sai siitä näppylöitä. En ole koskaan aiemmin kuullut Never Beforea lavalla, enkä ole myöskään varma soittiko bändi Maybe I’m A Leon juuri niillä 1996 keikoilla, joilla kävin. Hienoa että bändi aina välillä ottaa settiin tällaista harvinaisema tavaraa.


Keikan päättäneet Speed King ja Hush nostattivat saliin sellaisen metelin, etten ole vastaavaa koskaan aiemmin Purple -keikoilla kuullut.


Olin tavannut Deep Purplen muusikoita ennen keikkaa ulkona ja sain tietää, että Helsingin keikalla saatu ”bäkkäri” toimii myös täällä, joten tapasin takahuoneessa bändin ja vein terveiset kerholtamme sekä kiitin vielä kertaalleen bändiä Helsingin fanitapaamisesta. Don ja Roger kiittelivät kovasti saamastaan huomiosta ja lahjoista.


Illalla olisi ollut musatarjonnassa vielä Ian Hunter, mutta suunnistin kiltisti hotellille puolen yön aikaan bändin noustessa teatterin sivuoven edessä odottaneihin vaneihinsa. Ihailen heidän työmoraaliaan, sillä lämpimässä illassa he jaksoivat vielä kirjoittaa nimmareita ja poseerata ulkona odottaneiden fanien (ehkä 30 henkeä) kanssa lähes puoli tuntia.

Petri Myllylä