Lista kokoonpanoista

Mark 1 (1968-1969)Mark 2 (1969-1973)Mark 3 (1973-1975)Mark 4 (1975-1976)Mark 2b (1984-1989)Mark 5 (1989-1992)Mark 2c (1992-1993)Mark 6 (1993-1994)Mark 7 (1994-2002)Mark 8 (2002-Deep Purple kokoelmat

Lista artisteista

Airey, DonBlackmore, RitchieBolin, TommyCoverdale, DavidEvans, RodGillan, IanGlover, RogerHughes, GlennLord, JonMorse, StevePaice, IanSatriani, JoeSimper, NickTurner, Joe Lynn

Live In Germany 1976

Rainbow On Stage oli varmasti ilmestyessään vuonna 1977 bändin fanien toiveiden täyttymys. Tutustuin itse siihen neljä vuotta myöhemmin jolloin siitä tuli nopeasti yksi omista suosikkilevyistäni. Yhdeksän vuotta myöhemmin, osaksi samoilta keikoilta kasattu Live In Germany 1976 syrjäytti välittömästi On Stagen. Live In Germany on nimittäin näistä kahdesta selvästi aidompi keikkadokumentti. Ei tämäkään julkaisu aivan aidoin mahdollinen ole, sillä se on kasattu kolmesta, tai kuten Tero väittää neljästä Saksan kiertueen keikasta, mutta kukin biisi tulee kokonaisuudessaan vain yhdeltä keikalta toisin kuin On Stagen biisit.

Live In Germany on sittemmin poistunut myynnistä sillä 2006 kolme edellä arvosteltua Saksan kiertueen keikkaa julkaistiin kokonaisuudessaan. Valitettavasti A Light In The Blackia ei soitettu Euroopan kiertueella, joten biisin livevetoa ei ole vieläkään julkaistu.

Live In Germany on hyvä dokumentti siltä millaiseltä Rainbow kuulosti sen ensimmäisellä Euroopan kiertueella. Bändi toimii tiukasti maestro Ritchie Blackmoren komennuksessa, mutta hänen rinnallaan loistaa läpi kiekon laulaja Ronnie James Dio. Basisti Jimmy Bain jää muiden huippumuusikoiden varjoon, mutta kiitos loistokkaan Stargazer-intronsa kosketinsoittaja Tony Carey nousee tällä levylle enemmän esille kuin mitä On Stagella. Rumpali Cozy Powell'in fanit voivat pettyä levyn miksaukseen, joka ei onnistu tuomaan miehen tanakkaa soittotyyliä samalla tavalla esille kuin myöhemmin julkaistuilla Cologne, Dusseldorf ja Nurnberg erillislevyillä. 

Levy julkaistin USA:ssa vuonna 1996 eri kannella ja nimellä, mutta täysin samalla sisällöllä. Alkuperäinen avattavilla kansilla oleva LP olisi mukava omistaa, mutta allekirjoittanut myi sen ostettuaan levyn CD:nä.

Petri Myllylä

 

Ennen kuin tämän levyn laittaa soimaan on syytä huolehtia siitä, että mikään ei häiritse kuuntelunautintoa. Laita siis puhelin äänettömälle, ruuvaa ovikello irti ja aja perheesi pihalle. Live in Germany on trippi takaisin 70-luvulle ja Rainbown klassisimman kokoonpanon keikalle. Der Meister ja kiukkupussi Ritchie Blackmore eli musiikillista huippuaan vuonna 1976 . Deep Purplesta lähtönsä jälkeen Ritchie pääsi tekemään juuri sellaista musiikkia, kuin halusi. Tuittupään orkesterin kokoonpano oli paras mahdollinen. Tuskin Ronnie James Dio, Cozy Powell, Jimmy Bain ja Tony Carey ovat kokeneet myöhemmin uriensa aikana yhtä hienoja hetkiä kuin tällä Rainbown syksykiertueella, joka huipentui sarjaan loppuunmyytyjä konsertteja Japanissa joulukuussa.


Tämä konsertti on koottu Saksasta äänitetyistä nauhoista. Levyn avaava voimakas Kill The King, huikea Mistreated ja viimeinen kappale Do You Close Your Eyes ovat Münchenistä (29.9.1976). Sixteenth Century Greensleeves, jumalainen Stargazer ja Still I’m Sad on äänitetty Kölnissä (25.9.1976). Kyyneleen silmäkulmaan tuovan kaunis Catch The Rainbow tarttui narulle Düsseldorfista (27.9.1976). Kakkos-CD:n avaava Man On The Silver Mountain on Mannheimin keikalta (28.9.1976).


Levyllä ovat luonnollisesti mukana myös kaikki soolot, temput ja jipot joita bändi tuolla kiertueellaan esitti, mitään säästämättä ja laadusta tinkimättä. Jopa välkehtivän sateenkaaren, joka toimi osana taustakangasta, voi aistia levyä kuunnellessaan. Tony Careyn intro ennen Stargazeria johdattaa kuulijan keskelle erämaata tornin rakennushommiin. Cozy Powellin rumpusoolo Still I’m Sadin aikana on todiste siitä, että häntä ei turhaan pidetty tuon ajan kovimpana rumpalina. Ronnie James Dion laulaminen on aivan ainutlaatuisen upeaa. Hänen äänessään on syvyyttä, voimaa ja toisaalta kappaleiden vaatimaa kauneutta. Jimmy Bain bassottelee ilmeettömän varmasti.
Kappaleet todistavat tavalla, jota edes Perry Mason ei pysty kieltämään, että Ritchie oli elementissään soittaessaan tätä ehkä hieman vanhakantaista, mutta mammuttimaisen mahtipontista ja komeaa musiikkiaan. Valkoista Stratocasteria kuunnellessa voi tuntea kuinka se eli Ritchien mukana, oli osa isäntäänsä tuolloin. Jopa ne Stratot, jotka Ritchie uhrasi tuon kiertueen aikana, antoivat kaikkensa. Juuri tuosta syystä tämän levyn kuuntelijalta vaaditaan pientä viitseliäisyyttä. Olosuhteet on syytä olla kunnossa, jotta levy tarjoaisi suurimman nautinnon. Suosittelen kokeilemaan.

Tero Honkasalo