Lista kokoonpanoista

Mark 1 (1968-1969)Mark 2 (1969-1973)Mark 3 (1973-1975)Mark 4 (1975-1976)Mark 2b (1984-1989)Mark 5 (1989-1992)Mark 2c (1992-1993)Mark 6 (1993-1994)Mark 7 (1994-2002)Mark 8 (2002-Deep Purple kokoelmat

Lista artisteista

Airey, DonBlackmore, RitchieBolin, TommyCoverdale, DavidEvans, RodGillan, IanGlover, RogerHughes, GlennLord, JonMorse, StevePaice, IanSatriani, JoeSimper, NickTurner, Joe Lynn

Århus 24.4.1971

Toivottavasti Purple Records julkaisee joskus tämän bootleg äänitteen virallisesti, sillä kyseessä on yksi ihmeellisimmistä Purple -keikoista. Ensinnäkin Gillan aloittaa keikan itävaltalaisella joikauksella. Tämä ei ole ainoa keikka, jolla hän niin tekee, mutta ei moisia aloituksia kovin usein ole kuultu raskaan rokin bändin toimesta. Sen jälkeen Gillan ilmoittaa, että aloitamme biisillä nimeltä Speed King, mutta samalla hetkellä sähköt kaatuu ja kaiuttimet pimenevät. Ian Paice korjaa tilanteen aloittamalla keikan viiden minuutin rumpusoololla!

Bändin saatua laitteensa toimimaan, se aloittaa (sisuuntuneena) keikan, jonka jokainen Purple -fani olisi halunnut olla todistamassa. Speed King ja Strange Kind Of Woman paahdetaan läpi kauhealla jyräyksellä. Tästä huolimatta esimerkiksi Ritchien soolo Speed Kingissä on upea, eikä hän sottaa sitä tavalla, joka oli valitettavan tuttu esim. reunion 1984/5 kiertueelta. Child In Timen päätteeksi vuorossa on uudestaan sähkö- ja vahvistinongelmia, joiden aikana Gillan lausuu runon (?) nimeltä Beware.

Wring That Neck tippui setistä keväällä 1971, mutta ainakaan tällä keikalla se ei kuulosta mitenkään väsähtäneeltä. Gillan yllättää yleisön tiedolla, että biisillä on kaksi nimeä. Amerikassa se tunnettiin nimellä Hard Road aina 2000-luvulle asti, jolloin siellä uusintajulkaisujen myötä siirryttiin samaan nimeen, kuin muualla maailmassa. Mandrake Root soitetaan keikan viimeisenä biisinä ja encore on kasvanut kahteen kappaleeseen. Näistä Black Night sujuu erinomaisesti, mutta Lucillen alkaessa Ritchien kitaravahvistin sammuu. Meno ei tästä hyydy, vaan muu bändi jammaa (muistaakseni James Brownin) I Feel Goodia ja heittää perään hieman hätäisen version Lucillesta.

Petri Myllylä