Lista kokoonpanoista

Mark 1 (1968-1969)Mark 2 (1969-1973)Mark 3 (1973-1975)Mark 4 (1975-1976)Mark 2b (1984-1989)Mark 5 (1989-1992)Mark 2c (1992-1993)Mark 6 (1993-1994)Mark 7 (1994-2002)Mark 8 (2002-Deep Purple kokoelmat

Lista artisteista

Airey, DonBlackmore, RitchieBolin, TommyCoverdale, DavidEvans, RodGillan, IanGlover, RogerHughes, GlennLord, JonMorse, StevePaice, IanSatriani, JoeSimper, NickTurner, Joe Lynn

Göteborg 11.12.1973

Elämäni ensimmäinen bootleg -levy oli tämän keikan vinyyliversio Truckin’. Kyseinen levy on varsin huonolaatuinen eikä se innostanut nuorta Deep Purple -fania keikkaäänitteiden keräämiseen. Tuntuu uskomattomalta, kuinka paljon levyn laatu parani, kun siitä tehtiin CD-versio. Hämmästyttävää!

Deep Purple pestasi uuden basistin, Trapezessa soittaneen Glenn Hughesin keväällä 1973, ennen kuin Roger Glover tiesi tulevansa erotetuksi. Uuden laulajan löytäminen olikin isompi homma, mutta sekin hoitui lopulta kohtuullisen nopeasti ja kivuttomasti nuoren ja tuntemattoman David Coverdalen saatua pestin vaativaan tehtävään. Syksyllä 1973 tehtiin ja äänitettiin uusi levy nimeltä Burn.

Vuoden 1974 maaliskuussa julkaistu Burn on hyvä osoitus Ritchie Blackmoren ohjastamasta, Deep Purplen uudesta, bluesahtavasta suunnasta. Sen 30-vuotisjuhlapainos remasterointeineen ja muutaman kappaleen remixeineen on erittäin suositeltava hankinta kaikille bändin faneille. Levy olisi voinut olla vielä parempi mikäli bändi olisi keikkaillut levyn sävellystyön ja äänitysten välillä. Nyt kokoonpanon ensimmäiset yhteiset keikat tehtiin vasta levyn äänitysten jälkeen. Tämä naapurimaassa, Ruotsissa heitetty keikka on vasta kokoonpanon toinen yhteinen lavaesiintyminen.

Bändin varsinainen keikkasetti oli sama koko Burn -kiertueen ajan, joulukuusta 1973 syyskuuhun 1974. Ainoastaan encoressa tapahtui muutoksia ja se tekee tästä keikasta poikkeuksellisen. What’s Going On soitettiin ainoastaan ennen levyn julkaisua heitetyillä (Pohjoismaat, Hollanti, Saksa, Ranska) harjoituskeikoilla, ennen maaliskuussa alkanutta viiden viikon Amerikan turneeta.

Tämä on mielenkiintoinen keikka. Sellainen "piuha vahvistimeen ja hoidetaan homma". Olen kuunnellut tämän keikan kymmeniä kertoja, ja se on edelleen sellainen ”tässähän tämä” -homma. Bändi soittaa hyvin, eikä pahoja mokia juurikaan tule. Burn on ehkä selvästi vielä tuloillaan, sillä Ritchie ei klaaraa soolojaan vielä samaan tyyliin kuin muutama kuukausi myöhemmin. Biisit soitetaan hyvin tarkasti studioversioita myötäillen. Samoin uusien soittajien esittelyä seuraavaa Smoke On The Wateria ei edellä Ritchieltä mitään introja. Samoin You Fool No Onen alussa ei kuulla Lazyä, eikä biisien välissä Ritchie’s Blues tms. Tänä iltana (eikä myöskään kokoonpanon ekalla keikalla) ei vielä kuultu Glenn Hughes -sooloa keskellä Smokea, vaan se rajautui sellaisen parin sekunnin ähisemiseen. Itse en koskaan ymmärtänyt miksi bändi antoi hänelle soolospotin juuri tähän kohtaan keikkaa. Kuulun niihin faneihin, joiden mielestä Glenn pilasi Smoken omalla osuudellaan.

Mikäli setistä puuttui joitakin siihen myöhemmin tulevia elementtejä, niin Glenn Hughesin soolo Dance To The Rock & Roll sisältyi ihan alusta lähtien Space Truckin’in sisään. Olisi mielenkiintoista tietää kuuluiko se jameihin jo Burnin äänityksissä. Tommy Bolinin tultua bändiin siitä äänitettiin pitkä jami, joka löytyy edellisen linkin lisäksi EMI:n Listen, Learn, Read On -boxilta.

What’s Going On soitettiin tosiaan vain muutamilla keikoilla. Biisi toimii kohtuullisen hyvin keikalla, enkä täysin ymmärrä, miksi sen tilalle otettiin vieraana biisinä Going Down. Ritchie yrittää saada Glenniä mukaan kitara/laulu -duettoon, mutta Glenn ei joko ymmärrä tarinan juonta, tai ei halua ottaa Gillanin roolia itselleen. Ainekset olisivat kyllä kasassa, sillä Ritchie yrittää aikaansaada vuoropuhelua ja hetken jo tuntuu, kuin Jeesus Kristus lähtisi liikenteeseen. Valitettavasti Glenn vetää laulun enemmänkin soul -tyylillä.

Täytyy ihmetellä (ja nostaa hattua) sitä rohkeutta, mitä bändillä oli vuoden 1973 lopussa. Saman vuoden alussa bändi ei ollut kyennyt esittelemään kuin yhden uuden biisin yleisölleen, ja lopulta se heitti tuonkin biisin romukoppaan. Nyt bändi soitti kuusi uutta biisiä vielä julkaisemattoman Burn -levyn kahdeksasta. Sama rohkeus pysyi bändin tavaramerkkinä tietyllä tavalla sen kultakauden loppuun, kevääseen 1976, asti.

Petri Myllylä