Lista kokoonpanoista

Mark 1 (1968-1969)Mark 2 (1969-1973)Mark 3 (1973-1975)Mark 4 (1975-1976)Mark 2b (1984-1989)Mark 5 (1989-1992)Mark 2c (1992-1993)Mark 6 (1993-1994)Mark 7 (1994-2002)Mark 8 (2002-Deep Purple kokoelmat

Lista artisteista

Airey, DonBlackmore, RitchieBolin, TommyCoverdale, DavidEvans, RodGillan, IanGlover, RogerHughes, GlennLord, JonMorse, StevePaice, IanSatriani, JoeSimper, NickTurner, Joe Lynn

The Usual Suspects

Vanha raspikurkku on täällä taas uuden levyn kanssa. Joe Lynn Turnerin toisen soololevyn nimi oli Nothing’s Changed ja tuo väittämä sopisi tälle uudelle the Usual Suspects –levylle kuin viikset ja takatukka vanhalle hevarille. Siis täydellisesti. The Usual Suspects on kuin suora hiilipaperikopio miehen edellisestä JLT-nimeä kantaneesta levystä. Edellinen levyhän oli hyvä, mistä siis kiikastaa? Siitä, että nämä kappaleet on tosiaan jo kuultu, eikä välttämättä vain kahta vaan kenties jopa useamman kerran. Ja nimenomaan tämän samaisen kaverin toimesta.


Power Of Love, Devil’s Door ja Jack Knife luottavat vankkaan jyräykseen ja Joen kykyyn rääkätä ääntään. Ikäisekseen hän hoitaa homman erittäin hienosti. Bändi soittaa minkä kykenee ja yrittää olla mahdollisimman Rainbow. Joen lisäksi entisiä Rainbow-kasvoja levyllä ovat rumpali John O’Reilly ja kosketinsoittaja Paul Morris. Kitaristi Al Pitrellille pitäisi kertoa, että matkiakseen Ritchie Blackmorea siedettävästi hänen pitäisi soittaa paljon hellemmin. Ritchie osasi toki soittaa rajusti, mutta se aggressiivisuus tuli soittotavasta, ei soundista.  Really Loved on levyn ensimmäinen slovari, mutta en usko että siitäkään olisi ollut hitiksi edes 80-luvulla. Rest Of My Life toimii huomattavasti paremmin.
Mitäänsanomaton Into the Fire avaa levyn “B-puolen”. Kappaleessa lauletaan aivan liikaa. Blood Money on luvattoman huonoa heviä. Hitaan All Alonen riffistä tulee mieleen Joen Yngwie Malmsteenin kanssa tekemä levy. Ball And Chain on raskas Mother’s Armylta kuulostava runttaus. Live And Love Again pianoineen yrittää mennä jonnekin Elton John –osastolle. Hyi! Unfinished Business rynnistää taas samalla tavalla kuin levyn alku. Kaikki tietävät ja uskovat, että Joe osaa rokata. Jospa hän yrittäisi seuraavalla levyllä todistaa jotain muuta. Se funk ja soul –levy on vielä tekemättä!

Tero Honkasalo

 

Rainbown ja Deep Purplen laulajana ansioluettelon keränneen Turnerin uusin on tuttua ja takuuvarmaa hard rockia. Levyn nimi viittaa Turnerin aikaisemmiltakin soolokiekoilta tuttuihin soittajiin. Heitä kaikkia yhdistää soittaminen Ritchie Blackmoren taustalla 90-luvun Rainbow-kokoonpanossa johon Turner ei enää kuulunut.

Soittajien ja etenkin laulajan itsensä menneisyys Rainbown riveissä kuuluu levyn musiikissa. Sävellykset ja sovitukset kurottavat häpeilemättä Rainbown ja ja Blackmoren riffikiuluun ja sävelsäkkiin. Ratkaisua voi syystäkin pitää kuluneena vanhan kelaamisena. Toisaalta moni hevin ystävä ottaa perinteitä jatkavan levyn ilolla vastaan, Rainbown entisaikain pääpiru Blackmore kun soittelee nykyään vain keskiaikaista musiikkia vaimonsa kanssa.

Suoraan kopioimiseen Turner kamuineen ei sentään lankea ja tätä voi pitää hyvänä, mutta täysin yllätyksettömänä entisen Rainbow-laulajan Rainbow-tyylisenä levynä. Turnerin kirjavan soolotuotannon parhaimmistoon levy silti sijoittuu. Kappaleista ei löydy mitään vikaa, muttei kyllä mitään uuttakaan. Turnerin ääni on käheämpi kuin nuorena, mutta toimii yhä hyvin kiekon hevistä varovasti aikuisrockiin poukkoilevassa materiaalissa. Sadat bändit apinoivat Rainbown tyyliä huomattavasti huonommin kuin Turnerin ryhmä ja näillä miehillä on sentään ensikäden kokemusta Blackmoren taikapiiristä. Toisaalta kyse on historian heikoimmista Rainbow-miehityksistä ja ilman kitaristia mustissaan on turha sateenkaarta leikkiä.

Turner teki tätä ennen kaksi hyvää levyä Hughes Turner Project –nimellä yhdessä Glenn Hughesin kanssa. Tuo projekti on nyt kuopattu ja Hughes keskittyy soolouraansa sekä yhteistyöhön Black Sabbathin Tony Iommin kanssa. Siinä missä Hughes soittaa uusimmalla Soul Mover -soololevyllään rohkeaa ja persoonallista funk-rockia, Turner jatkaa uraansa huomattavasti vähemmin riskinotoin. Lopputulos on lajissaan tasokas mutta turvallisuudessaan tylsä.

Sami Ruokangas / MTV3