Lista kokoonpanoista

Mark 1 (1968-1969)Mark 2 (1969-1973)Mark 3 (1973-1975)Mark 4 (1975-1976)Mark 2b (1984-1989)Mark 5 (1989-1992)Mark 2c (1992-1993)Mark 6 (1993-1994)Mark 7 (1994-2002)Mark 8 (2002-Deep Purple kokoelmat

Lista artisteista

Airey, DonBlackmore, RitchieBolin, TommyCoverdale, DavidEvans, RodGillan, IanGlover, RogerHughes, GlennLord, JonMorse, StevePaice, IanSatriani, JoeSimper, NickTurner, Joe Lynn

Whitesnake: Slide It In

Vuoden 1983 alussa keikkailun aloittanut uusi WS-kokoonpano työskenteli studiossa varsin veltosti eikä se onnistunut saamaan heinäkuun 1983 deadlineen mennessä valmiiksi kuin sinkun Guilty Of Love/Gambler. Myöhemmin Coverdale sanoi ettei yhteistyö tuottaja-legenda Eddie Kramerin kanssa toiminut lainkaan. A-puoli Guilty sai ensiesityksen elokuussa Doningtonin jättifestarilla, jossa bändi esiintyi toisena pääesiintyjänä AC/DC:n lisäksi. Käsittämätöntä että yhä vuonna 2019 VHS- ja Beta-nauhana julkaistua (mutta valitettavasti pätkitty) konserttivideota ei ole julkaistu digitaalisessa muodossa.

Kitaristi Mel Galleyn hautasi vuonna 1982 Glenn Hughesin kanssa 13 vuotta aiemmin perustamansa Trapezen. Hän toi mukanaan Whitesnakeen kasan kelpo biisejä. Gambler, Give Me More Time ja erityisesti Love Ain't No Strangers loistavat tammikkuussa 1984 julkaistulla levyllä. Niiden lisäksi levyltä löytyy mainitun hienon sinkun lisäksi kieli poskella kirjoitettu, naurettavan seksistinen nimikappale Slide It In sekä discobiittiä hyödyntävä, keikkabravuuri Standing In The Shadow. David Coverdalen kanssa vuodesta 1976 musiikkia tehnyt Micky Moody on tällä kertaa aiempaa pienemmässä roolissa ja hän lähtikin toistamiseen bändistä kolme kuukautta ennen levyn julkaisua. Se ei ollut ainoa levyn äänitysten ja ilmestymisen välissä tapahtunut miehistönmuutos sillä alkujaan Cozy Powell'in kanssa bändiin tullut basisti Colin Hodgkinson sai tässä vaiheessa myös kenkää.

Kymmenen biisin levyltä ei juuri heikkoa raitaa löydä ja Slide It In'iä voikin pitää yhtenä bändin historian parhaista levyistä. Omat suosikit ovat vaihtuneet vuosikymmenien aikana joten en edes lähde niitä luettelemaan. Kasettiversiolla oli mukana sinkkubiisi, vanha blues Need Your Love So Bad, joka ei ehkä olemukseltaan sovi levylle, mutta joka on hieno osoitus herrojen Jon Lord ja David Coverdale blues-tulkinnasta. Tätä levyä voi suositella bändin uudelle fanille turvallisena ensihankintana.

Coverdale oli neuvotellut vuonna 1983 bändilleen uuden levydiilin Amerikkaan. Kuullessaan levyn miksauksen, jenkit halusivat hiukan tohtoroida sitä saadakseen kaupattua sen helpommin paikallisille radio-dj:lle. Tämä antoi samalla bändille mahdollisuuden uudelleen äänittää osa levystä. Syksyllä 1983 bändiin palannut Neil Murray soittaa levyn Amerikan versiolle omat bassottelunsa ja Micky Moodyn tilalle tullut John Sykes vetäisee uusiksi muutamat kitarasoolot. Lisäksi Bill Cuomo lisäsi sille joitakin syntikoita. Yksi Whitesnake-fanien ikuinen keskusteluaihe on se kumpi levyn julkaistuista versioita on parempi. 

Whitesnake diggarina petyin lievästi 2009 julkaistuun CD/DVD 25-v juhlajulkaisuun sillä sillä siltä löytyi uuteen järjestykseen laitetun US miksauksen kanssa vain 8 alkuperäisen UK miksauksen kymmenestä kappaleesta. Coverdalen selitystä sille miksi combossa oli kuvaa ja ääntä myöhemmiltä WS kokoonpanoilta en ymmärtänyt lainkaan. Onneksi 2019 levystä julkaistiin deluxe laatikko. Tällä kertaa keskitytään levyn sessioihin ja sen eri miksauksiin. Mukana on myös yksi kokonainen radiokeikka (alkujaan saksittu). Tällä kertaa tuotanto saa täydet pisteen sillä 2009 sattunut kömmähdys, jossa Jon Lordin ja David Coverdalen kahdestaan esittämä, kasetilta ja Give Me More Time singlen b-puolelta löytyvä Need Your Love So Badin tilalla oli kolme vuotta myöhemmin äänitetty versio, ei sentään toistu (toisin kuin 2012 prässätyllä vinyylillä).

Levyn 35-v kunniaksi 2019 julkaistu kuuden CD:n ja DVD:n laatikko sisältää levystä kolme eri remasteroitua miksausta. Edellisen juhlajulkaisun tapaan Coverdale pitää US miksausta "ykkösenä" ja kakkoslevyllä on sen alkuperäinen UK versio, jolle omn laitettu mukaan (hiukan 1984 tyyliin) Need Your Love So Bad sekä ensimmäistä kertaa CD:ltä löytyvät 1983 singlen versiot Gamleristä ja Guilty of Lovesta. Ja koska levystä on olemassa kaksi selvästi erilaista miksausta lienee sallittavaa että siitä tehdään vielä kolmas. Levyn US miksaukseen perustuva uusi näkemys on ehdottomasti kuuntelemisen arvoinen vaikka toki sen eroavuus alkuperäiseen (US) miksaukseen on vähäinen.

Kuten yleensä deluxe boxien kanssa, myös Slite It In sisältää musiikin lisäksi luettavaa ja selattavaa kuten kiertuekirjan pienoiskoossa, julisteen sekä kiinnostavasti kasatun kirjasen. Sekä tietenkin paljon aiemmin julkaisematonta materiaalia. Tosifanit jaksavat taatusti useamman kerran kuunnella kaksi levyllistä demoja, biisiaihioita ja erikoisempia miksauksia. Ja vain me tosifanit kai näitä laatikoita kotiimme kannamme. Pari viikkoa ennen Jon Lordin viimeistä keikkaa (Tukholmassa 17.4.1984) radiolle nauhoitettu Glasgowin keikka paikkaa sitä pahaa mieltä mikä ainakin itselleni tuli 2014 julkaistusta Live In '84 - Back To The Bone DVD/CD:stä, jolle ei ollut saatu yhtä kokonaista keikkaa vaan biisejä sieltä täältä. Tällä kertaa tarjolla on harvinaista herkkua eli kokonainen keikka, jolla ovat siis mukana jo ennen Tukholmaa itsensä sairaslomalle (ja lopulta ulos bändistä) telonnut Mel Galley sekä pian Deep Purpleen siirtynyt Jon Lord. Alkujaan radiolle leikattu keikka olisi ainutlaatuisuudessaan ehdottomasti oman vinyylijulakaisun arvoinen.

Vuoden 2019 laatikosta ei oikein löydy moitittavaa, mutta itse olisin toivonut että levyillä 1 ja 2 (eli 1984 US ja UK) olisi käytetty alkuperäisiä biisijärjestyksiä. Nyt kaikki kolme miksausta sisältävät 2019 biisijärjestyksen. Toinen lievä moite tulee ideaköyhästä DVD:stä. Sen keskiössä ovat jo 2009 julkaistut promovideot sekä Back To The Bonelta löytyvä Ruotsin television tallentama Lordin jäähyväisesiintyminen. Yhden uuden promovideon, Coverdalen jutustelun ja kahden myöhempien kokoonpanojen kanssa aiemmin julkaistut livevedot eivät nosta DVD:tä. Se on tämän paketin heikoin lenkki. Niin paljon enemmän olisi voitu tehdä, kuten esimerkiksi Blu-ray jolla olisi ollut Amerikan miksauksesta tehty 5.1, levyn eri versiot HD-äänenä sekä luonnollisesti promot. Ja missä se Doningtonin 1983 keikka viipyy... 

Petri Myllylä

 

Slide It In on käännekohta Whitesnaken taipaleella. Kokoonpano on muuttunut melkoisesti edellisestä levystä, ja sen kuulee. Cozy Powellin rummutus on selvästi tiukempaa kuin Ian Paicen. Musiikki muuttui enemmän amerikkalaisia kosiskelevaksi, ja albumi olikin ensimmäinen Billboardin listalle päässyt Whitesnake levy. Tällä levyllä kuullaankin jälleen kerran kelpo Whitesnake kappaleita kuten Slow An' Easy, Love Ain't No Stranger, Guilty Of Love ja Standing In The Shadow.

Slide It Inistä on olemassa kaksi versiota. Toinen on alkuperäinen, toinen Amerikan markkinoita varten uudelleenmiksattu. Tärkeämpänä erona on kuitenkin se, että jenkkiversiolla Micky Moodyn tilalla soittaa John Sykes ja Colin Hodginsonin tilalla yhtyeeseen palannut Neil Murray. Kummallakin versiolla on hyvät ja huonot puolensa, mutta jenkkiversio vetää minusta pidemmän korren.

Heikki Heino