Lista kokoonpanoista

Mark 1 (1968-1969)Mark 2 (1969-1973)Mark 3 (1973-1975)Mark 4 (1975-1976)Mark 2b (1984-1989)Mark 5 (1989-1992)Mark 2c (1992-1993)Mark 6 (1993-1994)Mark 7 (1994-2002)Mark 8 (2002-Deep Purple kokoelmat

Lista artisteista

Airey, DonBlackmore, RitchieBolin, TommyCoverdale, DavidEvans, RodGillan, IanGlover, RogerHughes, GlennLord, JonMorse, StevePaice, IanSatriani, JoeSimper, NickTurner, Joe Lynn

Kansas: Power

Kansas oli yksi 70-luvun menestyneimpiä amerikkalaisia rock/proge-bändejä, mutta kärsi miehistönvaihdoksista, kunnes 80-luvulla hajosi kokonaan. Kolme alkuperäistä bändijäsentä perusti sen uudestaan ja tämä Morsen ajan Kansas teki kaksi levyä, kunnes hajosi uudestaan (ja kasattiin lähes alkuperäiseen muotoon myöhemmin).

Olen lukenut Kansas -fanien websivuja ja useat heistä pitävät Morsen aikaa bändille hyvänä aikana, mutta samalla kaipaavat alkuperäistä soundia, jossa mukana oli merkittävällä tavalla viulu. Itse en tunne Kansasin tarinaa muuten, kuin heidän hittiensä Dust In Wind ja Carry On Wayward Son.

Petri Myllylä

 

Ensimmäiset bänditreenit Steve Morsen kanssa olivat pitkäaikaiselle Kansas -kitaristille Richard Williamsille varmasti pienen paniikin paikka. Miten soittaa kitaraa samassa yhtyeessä kaverin kanssa, joka on voittanut kaikki maailman palkinnot jotka voi kitaraa soittamalla saada? Morse oli kuitenkin nöyrää poikaa tuolloinkin. Kukaan muu kuin Williams ei pystynyt näyttämään Morselle, kuinka Kansasin vanhat, kitaristi Kerry Livgrenin kirjoittamat, kappaleet oikein menivät. Loppujen lopuksi Williamsin ja Morsen kitarat soivat hienosti yhteen Powerilla.

Laulaja-kosketinsoittaja Steve Walshin ja Steve Morsen kirjoittamat kappaleet tekevät hienosti kunniaa vanhemmille Kansas -hiteille. Totta kai bändin soundia on päivitetty 80 -luvun puolen välin vaatimuksia vastaamaan, mutta se Kansasin henki on siellä taustalla huolehtimassa bändistä.

Levyn avaava Silhouettes in Disguise on reipasta autoilurokkia ja levyn nimikappaletta Poweria kuuluu soittaa vain suurilla stadioneilla. All I Wanted on erittäin tyypillinen Steve Walsh -balladi. Secret Servicellä on kokeiltu vähän oudompaa soundimaailmaa ja progempaa otetta muutenkin. Sinfoniaorkesterin osuudet on äänitetty Lontoossa, muuten levy on saatettu purkkiin The Castlessa, Tenneseessa.

We’re Not Alone Anymoressa vanhan Kansasin rock -henki herää henkiin. Kappale on kyllä kulkeva, mutta melko tyhjänpäiväinen rock, jota ei pelasta edes Morsen vikkelä kitarointi. Musicatto on yritys tehdä Magnum Opuksen -kaltainen instrumentaalihitti. Kappaleessa onkin hyvää yritystä ja nokkelia ideoita. Morsen kitara kuulostaa välillä hämmästyttävän paljon viululta. Se kai hänen pestaamisensa pointti olikin.

Taking in the Viewssa on jotain samaa herkkyyttä, kuin Dust in the Windissa. Melkein. Lapsikuoro on yllätys. Three Pretenders alkaa todella vahvalla riffillä, voiko se olla Morsen kirjoittama? Walshin Streetsista mukanaan tuoma uusi basisti, Billy Greer on merkitty yhdeksi säveltäjistä - ehkä riffi on hänen. Joka tapauksessa voimakas kappale, jossa on Kansasille ominaista nykivyyttä.

Tomb 19:lla edetään taas kepeämmin. Kappaleessa on hauska koskettimien ja kitaroiden vuoropuhelu, johon osallistuvat Walsh ja molemmat kitaristit. Yhteensoitto Kansasissa on aina ollut parasta. Levyn päättävä Can’t Cry Anymore on todellinen voimaballadi. Steve Morse todisti tuolla kappaleella, että hän osaa säveltää muutakin kuin kitara -countrya. Can’t Cry Anymore on hieno päätös tälle voimakkaalle paluukiekolle.

Vuonna 1986 en tästä levystä juurikaan perustanut, mutta tänä päivänä se on yksi Kansas -suosikeistani. Power kelpaa helposti Point of Know Returnin ja Leftoverturen viereen.

Pisteet: 6/10

Tero Honkasalo