Lista kokoonpanoista

Mark 1 (1968-1969)Mark 2 (1969-1973)Mark 3 (1973-1975)Mark 4 (1975-1976)Mark 2b (1984-1989)Mark 5 (1989-1992)Mark 2c (1992-1993)Mark 6 (1993-1994)Mark 7 (1994-2002)Mark 8 (2002-Deep Purple kokoelmat

Lista artisteista

Airey, DonBlackmore, RitchieBolin, TommyCoverdale, DavidEvans, RodGillan, IanGlover, RogerHughes, GlennLord, JonMorse, StevePaice, IanSatriani, JoeSimper, NickTurner, Joe Lynn

Rainbow: Rising

Itse kuulun siihen vannoutuneeseen Rainbow-fanien joukkoon, jotka ylistävät tätä levyä yhdeksi raskaan rokin merkkipaaluksi. Tällä levyllä yhdistyy Ronnie James Dion upea laulu ja Ritchien johtama, upeasti svengaava ja tarvittaessa jyräävä bändi. Levyn kuudesta biisistä kolme oli kuulunut keikkasettiin jo talvella 1975, joten bändi tunsi toisensa ja biisit mennessään Munchenin Musiclandin studioon helmikuussa 1976.

Ritchie oli luonnollisesti bändin johtaja, mutta tällä levyllä loistavat myös legendaarinen Cozy Powell sekä loistava kosketinsoittaja Tony Carey. Basisti Jimmy Bain ei ole levyllä mitenkään erityisen esillä, mutta sehän ei aina ole basistin huonouttakaan. Kaiken kaikkiaan tämä Rainbow'n kakkoskokoonpano teki vakuuttavaa jälkeä. Loistava studiolevy sekä mahtavia keikkoja kesästä jouluuun 1976. Oma suosikkini Rising-levyn biiseistä on Stargazer, joka kuuluu mielestäni raskaan rokin kolmen kovimman biisin joukkoon.

Levystä on olemassa kaksi erilaista miksausta. Ensimmäinen miksaus tehtiin New Yorkissa huhtikuussa, mutta Ritchie hylkäsi sen. Homma tehtiin uusiksi seuraavassa kuussa Los Angelesissa, Kaliforniassa. Alkuperäinen hyllytetty miksaus julkaistiin vuosikymmen myöhemmin vahingossa Japanin CD-versiona. Miksauksien ero on hiuksen hieno. Itse omistan molemmat, mutta kuuntelen lähes pelkästään ”virallista” versiota. Levystä julkaistiin keväällä 2011 erikoispainos, jossa on nuo molemmat miksaukset. Paketin kakkoslevyllä on levyn ns.raakamiksaus, joka ei juuri tarjoile tuttuihin biiseihin uutta näkökulmaa. Se julkaistiin alkujaan pikkukuvan bootlegina. Oikeastaa ainoastaan Tony Careyn keikoilla soittama intro Stargazeriin saa minut innostumaan sen kuunteluun. Kiertueen harjoitusnauhoista (joista on julkaistu 3 CD:n bootleg) levylle on laitettu neljäs versio albumin hienoimmasta raidasta Stargazerista. Kesällä 2010 levystä julkaistiin uusi, laadukas LP-painos.

Petri Myllylä

 

Ritchie Blackmore on ollut tekemässä muutamia rock-klassikoita, ja tässä on niistä yksi. Levyn ilmestymisen aika ei ollut enää otollisinta tällaiselle musiikille, mutta vielä tuolloin muoti-ilmiöille immuuni Blackmore näytti mallia raskaan rock-eepoksen teossa. Toisaalta taas levy saattoi tuoda lohdutusta niille Purple-faneille, jotka olivat pettyneet Come Taste The Bandiin. Jos Rainbow’n ensimmäinen levy oli ollut kevyttä, melodioihin keskittyvää musiikkia, saatiin tällä levyllä kitarariffejä ja raskasta rokkia korkojen kera (herrojen buutsit olivat melkoinen näky). Rainbow’n kokoonpano oli muuttunut täysin - ainoastaan laulaja Ronnie James Dio sai jatkaa tälläkin levyllä. Levyn alussa kuultava Tony Careyn soittama intro ei varoittele tulevasta hieman reilusta puolituntisesta. Kun Tarot Woman lopulta alkaa toden teolla Blackmoren ja Cozy Powellin ryhdyttyä soittamaan, on selvää ettei luvassa ole ihan tavallinen levy. Kautta koko levyn soundit ja sovitukset ovat tehokkaita ja kappaleetkin ovat useimmiten hyviä. Levyn ehkä tunnetuimmalla kappaleella, Stargazerilla Blackmoren soolo on mielestäni hitusen turhan pitkä ja päämäärätön, mutta muuten kappaleen tunnelma on mahtava. Vaikka myös tuolla viimeksimainitulla kappaleella tiedetäänkin olleen pitkä, Tony Careyn soittama intro, niin levyn kakkospuolen aloittaminen suoraan Cozy Powellin aggressiivisesta rumpufillistä on huomattavasti tehokkaampi aloitus. Tämä kokoonpano ei suotta ole saanut sen ”klassisen kokoonpanon” mainetta.

Rainbow Rising on yksi hienoimmista 1970-luvun heavylevyistä. Ja levyn kansikuvahan on todella tyylikäs: muistan itsekin pitäneeni joskus nuorempana mustaa t-paitaa, jonka rintaa tuo kuva koristi. Nykyään levy saattaa paikoin kuulostaa hieman vanhentuneelta, mutta useimpien Rainbow’n ystävien (myös minun) mielestä levy edustaa yhtyettä parhaimmillaan.


Heikki Heino