Lista kokoonpanoista

Mark 1 (1968-1969)Mark 2 (1969-1973)Mark 3 (1973-1975)Mark 4 (1975-1976)Mark 2b (1984-1989)Mark 5 (1989-1992)Mark 2c (1992-1993)Mark 6 (1993-1994)Mark 7 (1994-2002)Mark 8 (2002-Deep Purple kokoelmat

Lista artisteista

Airey, DonBlackmore, RitchieBolin, TommyCoverdale, DavidEvans, RodGillan, IanGlover, RogerHughes, GlennLord, JonMorse, StevePaice, IanSatriani, JoeSimper, NickTurner, Joe Lynn

Rainbow: On Stage

Rainbow'n kakkoskokoonpano oli loistava bändi. Samoin sen livelevy on parasta A-luokkaa. Levy on kasattu ainakin kuudelta eri keikalta, ja useat sen kappaleet on saksittu kasaan useammalta keikalta, joten mistään autenttisesta äänitteestä ei ole kysymys. Onneksi sentään noloilta jälkiäänityksiltä on tiettävästi säästytty kokonaan.

On Stagen ilmestymisen aikoihin vuonna 1977 julkaistiin paljon livelevyjä. Peter Framptonin (ex-Humble Pie kitaristi) oli räjäyttänyt potin myytyään 8 miljoonaa kappaletta Frampton Comes Alive -tuplaliveään. Tuon jälkeen jokainen manageri ja levy-yhtiö halusi omilta artisteiltaan livelevyn. Muutaman vuoden ajan livelevyt kävivät erittäin hyvin kaupaksi.

Jokainen Rainbow On Stagen biisi puolustaa paikkaansa levyllä ja on omalla tavallaan loistava. Vuoden 1976 kiertueen avausraita Kill The King oli kiertueen harjoituksissa syntynyt biisi, jota ei oltu vielä äänitetty. Se aloittaa levyn todella vahvasti. Cozy Powell vie sitä eteen päin sellaisella voimalla, että tuntuu yhä uskomattomalta kuinka bändi pystyi rauhoittamaan itsensä sellaisiin lyyrisen herkkiin biiseihin kuin Catch The Rainbow tai 16th Century Greensleeves. Nämä molemmat kuuluvat omiin suosikkeihini. 

Purplen Burniltä löytyvä Mistreated hämmentää vahvuudellaan. Biisin ensimmäinen liveversio ilmestyi vasta bändin Euroopan kiertueen päätyttyä lokakuussa 1976 ja kun On Stage ilmestyi seuraavana kesänä, oli Blackmoren faneilla pähkäiltävää kumpi versio on parempi. Ronnie James Dio laulaa tämän David Coverdalen sanoittaman biisin niin vahvasti ja moni-ilmeisesti, että useat Coverdale fanitkin joutuvat tunnustamaan Rainbown version paremmuuden sekä Purplen 1974-75 että Whitesnaken 1978-83 versiohin.

Vaikka On Stage on itselleni rakas julkaisu, siinä on myös useita vakavia puutteita. Ensinnäkin se on tupla-LP:ksi käsittämättömän lyhyt. Levylle olisi mahtanut helposti jokin rannalle jäänneistä biiseistä. Erityisesti Stargazerin uupuminen tekee levystä raajarikon. Levy-yhtiön kannalta lyhyt tupla tarkoitti sitä, etyä se saatiin kokonaisuudessaan mahtumaan yhdelle CD:lle. Vuonna 1990 julkaistu Live In Germany syrjäytti omassa kuuntelussani välittömästi On Stagen. Kuusitoista vuotta myöhemmin kolme kiertueen Saksan keikkaa julkaistiin. Se tarkoitti neljältä keikalta kasatun Germanyn päätymistä divariin. 

Tapasin bändin 1976 managerin New Yorkissa 2004 ja kyselin häneltä Rainbown Japanin 1976 kiertueen nauhoista. Hän kertoi niiden olevan tallessa. Kun On Stagesta tehtiin 2012 deluxe edition, sen kakkoslevylle tuli lisämateriaalia, joista osa oli samoja kuin ykköslevyllä. Mutta toisin kuin Jenkeissä kuulin, materiaalia oli kuitenkin hukkunut eikä mukaan saatu taaskaan Stargazeri, Light In The Black tai encorea Do You Close Your Eyes. Lisäksi levyllä väitettiin materiaalin tulevan Osakasta kun se tulee kiertueen päätöskeikalta Tokiosta. 

En suosittele tämän hyvän hyvän levyn ostoa sillä tarjolla on parempaa katetta rahoillesi. Kolme Saksan  kiertueen keikkaa on julkaistu kokonaisuudessaan ja niihin kannattaa tarttua saadakseen aidon kuvan siitä miltä tämä hieno bändi kuulosti vuonna 1976.


Petri Myllylä

 

Rainbow’n ainoa virallinen livealbumi on kiehtovaa kuultavaa. On Stage ei anna täysin oikeaa kuvaa Rainbow’n konsertista. Vain vähän reilun tunnin mittaisella albumilla on keskitytty ensimmäisen Rainbow-levyn kappaleiden uusiin, raskaampiin tulkintoihin. Settiin kuuluneet Stargazer ja Do You Close Your Eyes on jätetty pois, ja Still I’m Sad on lyhentynyt rumpusoolon verran. Niiden jättäminen on kyllä aivan perusteltua. Stargazerin studioversiolla kuultavan orkesterin korvaaminen pelkällä kosketintaustalla latistaa kappaletta melkoisesti. Do You Close Your Eyes taas oli taustana Ritchien kitarantuhoamiselle, josta ei oikein pysty nauttimaan pelkkänä kuulokuvana, ja rumpusoolot ovat… rumpusooloja…


Levyn parasta antia on mielestäni Deep Purplen ohjelmistosta napattu Mistreated, joka toimii jopa Purplen iveversioita paremmin Ronnie James Dion voimakkaan äänen ansiosta. Kautta koko albumin basisti Jimmy Bain värittää kappaleita myös taustalaulullaan. Levyltä on myös helppo aistia, että Blackmore tietää olevansa yhtyeen suurin mielenkiinnon kohde, ja antaa yleisölle kaikkensa. Rainbow’n myötähän Ritchie joutui jälleen aloittamaan ”pohjalta”, joten töitä pitikin tehdä.
Ritchien soitosta ja vahvasta laulusta pitäville On Stage on hyvä valinta. Blackmore on vielä innoissaan uuden yhtyeen tuomasta vapaudesta, Ronnie James Dio on loistava laulaja ja levyllä on hyvät soundit. Tekotapa on tietysti kyseenalainen, mutta kuten Piukoissa paikoissa sanottiin: ”Nobody’s perfect.”

Heikki Heino