Lista kokoonpanoista

Mark 1 (1968-1969)Mark 2 (1969-1973)Mark 3 (1973-1975)Mark 4 (1975-1976)Mark 2b (1984-1989)Mark 5 (1989-1992)Mark 2c (1992-1993)Mark 6 (1993-1994)Mark 7 (1994-2002)Mark 8 (2002-Deep Purple kokoelmat

Lista artisteista

Airey, DonBlackmore, RitchieBolin, TommyCoverdale, DavidEvans, RodGillan, IanGlover, RogerHughes, GlennLord, JonMorse, StevePaice, IanSatriani, JoeSimper, NickTurner, Joe Lynn

Jon Lord: Concerto For Group And Orchestra

Concerto For Group And Orchestra oli Jon Lordin ensimmäinen täysimittainen klassista- ja rock-musiikia yhdistävä teos. Royal Philharmonikkojen ja Deep Purplen ensiesitys Royal Albert Hallissa, Lontoossa syyskuussa 1969 kuvattiin BBC:n toimesta. Bändin Amerikan levy-yhtiö Tetragrammaton kiirehti levyn kauppoihin joulukuuksi mutta EMI siirsi sen uuden vuosikymmenen alkuun. BBC lähetti keikan telkkarista pari kuukautta myöhemmin. Jon Lord oli rock muusikoiden eturintamassa yhdistämässä klassista musaa omaan genreensä. Valitettavasti Concerton Hollywood Bowl'in Amerikan esityksen (25.8.1970) jälkeen teoksen nuotit hukkuneivat ja vaikka bändi olikin sitä ennen jo päättänyt olla palaamatta siihen, se ei ollut mahdollista kenellekään muullekkaan. Vuonna 1998 ja 1999 enimmäkseen hollantilaisen säveljän ja fanin Marco de Goeij'n tekemä uusi nuotitus antoi kuitenkin tähän vihdoin mahdollisuuden. Ja toki myös mahdollisuuden äänittää se vihdoinkin myös studiossa.

Olin itse paikalla Lontoossa, myös tällä kertaa Royal Albert Hallissa, kun Deep Purple syksyllä 1999 esitti Concerto For Band And Orcestran ensimmäisen kerran 29,5 vuoteen. Seuraavien vuosien aikana Jon Lord esitti teoksen sekä Purplen että muutaman muun orkesterin kanssa. Tämän myötä hän alkoi hiukan muokkaamaan sitä ja ajatus sen tallentamisesta studiossa nousi esille.

Concerton studioversion orkesteriosuus äänitettiin Liverpoolissa kesällä 2011. Äänitysten siirryttyä elokuussa Lontoon kuuluisalla Abbey Road studioille siellä äänitettiin kolmen eri laulajan ja kolmen kitaristin osuudet sekä bändin osuudet. Valitettavasti tämän jälkeen levytysprosessi pysähtyi sillä Jon Lordin terveys alkoi heiketä ja hänelle diagnosoitiin syöpä. Hoitojen välissä levyn äänitykset saatiin lopulta päätökseen toukokuussa 2012.

Jon Lordin studioversio eroaa toki alkuperäisestä, mutta sen suurin ero verrattuna Deep Purplen versioon on kuitenkin kolmen laulajan ja kolmen kitaristin mukanaolo. Laulajista tutuin on Iron Maidenin Bruce Dickinson. Kasia Laska ja Steve Balsamo sekä bulgarialainen kitaristi Darin Vasile olivat mukana kun Lord vei Concerton itä-Euroopan kiertueelle vuosina 2009-2010. He kaikki ovat mukana myös Jon Lordin Bucharestissa 5.11.2009 kuvatulla videolla nimeltä Live.

Vasilev soittaa Concerton ensimmäisen Moderato - Allegro osan, Joe Bonamassan vastatessa toisesta Andante ja Steve Morsen sen viimeisestä osasta. Alkujaan Lordin tarkoituksena oli tehdä levy ilman Purple-perheen soittajia, mutta hän ei ollut tyytyväinen alkujaan kolmannen  Vivace - Presto osaan valittuun soittajaan (Joe Satriani tai Steve Lukather). Morse lensi toukokuussa 2012 Saksasta Englantiin kesken uuden Purple-levyn äänitysten saattaakseen levyn äänitykset päätökseen. On mahdollista että myös Darin Vasile oli ns. second choise korvaten joko Satrianin tai Lukatherin äänityksen. Molemmat nimi kitaristit saavat krediiteissä kiitokset.

Concerto For Group And Orchestra jäi valitettavasti Jon Lordin viimeiseksi työksi sillä hän kuoli heinäkuussa 2012 vain muutama viikko sen jälkeen kun oli hyväksynyt levyn lopullisen miksauksen (johon oli itse osallistunut toukokuussa). On vaikea väistää sellaista ajatusta että Jon olisi ennakkoon ajatellut että Concerto pitää saada tehtyä kerrankin kunnolla. Jäisi se sitten vaikka viimeiseksi työksi. Tällaisenaan teos on kuin piste lauseen loppuun. Kosketinsoittajan visioi esimerkiksi kolmen erityylisen kitaristin käytöstä kolmessa teoksen eri osassa on lopulta toimiva ratkaisu. Teokseen on lisätty laulu osuuksia ja ne ehkä hiukan auttavat kaupallistamaan sitä.

Olen hankkinut 2008 lähtien hyllyyni joitakin monikanavaisia (DVD)-levyjä. Useimmat niistä ovat itselleni tuttuja proge-levyjä, joiden surround miksaukset ovat sen verran mielikuvituksellisia että ne saivat alkujaan konservatiivisen minäni näkemään formaatin edut. Tämän vuoksi ostin pari euroa kalliimman Concerto CD:n, jolla olleella bonus-DVD:llä oli levyn 5.1 -miksaus. Samaan aikaan julkaistiin myös hieno DVD digipack, jonka sisällä oli laaja kirjanen. DVD:llä ei kuitenkaan ollut monikanavamiksausta vaan Jon Lordin making of -haastattelu, Liverpoolin äänityksistä sekä Marco de Goeij ja kapelimestari Paul Mann pitkät haastattelut teoksen ja sen uudelleen kirjoittamisen taustoista. Hankittuani CD+DVD combon ehdin kuitenkin kuunnella sen DVD:n vain pariin otteeseen ennen kuin kodin huonejärjestyksen muututtua menetin vuosiksi monikanava kuuntelun mahdollisuuden.

Viime vuonna (2019) hankkimani Oppo-moninormisoitin mahdollisti paluuni monikanavaisen musiikin (ja leffojen) pariin. Yksi ensimmäisiä hankintojani oli Concerton 2013 julkaistu Blu-ray, jonka DTS-HD Master Audio on teoriassa DVD:tä laadukkaampi. Uudella kannella varustettu BD-levy sisältää kaikki edellisenä vuonna julkaistujen combojen materiaalin eli sen ostaja saa todella paljon vastinetta rahoilleen. Valitettavasti ei kuitenkaan upeaa kirjasta vaan "vain" vihkosen. Samassa yhteydessä levystä otettiin myös vinyyliprässäys, jonka neljännelle puoliskolle on laitettu BBC:n tekemä Jon Lordin haastettelu. Sekin löysi tiensä omaan hyllyyni.

Petri Myllylä / 21.4.2020

 

Concerto For Group And Orchestran studioversio jäi kesällä 2012 kuolleen Jon Lordin viimeiseksi työksi. Olin ehkä hivenen pettynyt siitä, että Lordin viimeinen työ olikin tällainen uusioteos eikä uutta materiaalia, mutta ehkä tätä voidaan pitää jonkinlaisena symbolisena "täytenä kierroksena" - olihan vuonna 1969 ensiesityksensä saanut Concerto Lordin ensimmäinen täyspitkä klassistyylinen teos.

Concertoon jo aiemmin tutustuneet kiinnittävät todennäköisesti suurimman huomion tämän ja aiempien versioiden eroihin. Tämän studioäänityksen dynamiikka on luonnollisesti aivan toista luokkaa kuin liveversioiden. Hiljaisimpien kohtien ja yhtyeen soittamien osuuksien välillä äänenvoimakkuuksien ero on niin suuri, että volumenappulaa joutui vääntämään useita kertoja.

Concertokiertueellakin orkesteria johtanut Paul Mann tuntee teoksen läpikotaisin, eivätkä orkesterin osuudet tuota pettymystä. Komppiryhmän soitto sen sijaan poikkeaa Ian Paicen ja Roger Gloverin tutusta tyylistä mielestäni häiritsevästi. Kitaristit soittavat taitavasti, mutta ainakin paikoitellen soitto jää kylmäksi tekniikkataituroinniksi. Laulajat pelastavat paljon, ja varsinkin 5/4-tahtilajissa soitettu kohta kuulostaa kaksiäänisenä upealta. Maestro Lord on jälleen omaa luokkaansa.

Heikki Heino