Lista kokoonpanoista

Mark 1 (1968-1969)Mark 2 (1969-1973)Mark 3 (1973-1975)Mark 4 (1975-1976)Mark 2b (1984-1989)Mark 5 (1989-1992)Mark 2c (1992-1993)Mark 6 (1993-1994)Mark 7 (1994-2002)Mark 8 (2002-Deep Purple kokoelmat

Lista artisteista

Airey, DonBlackmore, RitchieBolin, TommyCoverdale, DavidEvans, RodGillan, IanGlover, RogerHughes, GlennLord, JonMorse, StevePaice, IanSatriani, JoeSimper, NickTurner, Joe Lynn

Rainbow: Straight Between The Eyes

Joulukuusta 1978 lähtien Rainbow'n kiippareita ollut Don Airey yllätti muun bändin eroilmoituksella Difficult To Cure -kiertueen päätteeksi Honolulussa, Hawaijilla syyskuun alussa 1981. Bändin palattua kotiseudulleen Yhdysvaltojen itärannikolle se löysi riveihinsä klassisen koulutuksen saaneen, vasta 21-vuotiaan David Rosenthalin. Marraskuussa Vermontissa demottu musiikki purkitettiin Montrealissa La Studiossa seuraavan kuukauden aikana. 

Rainbown ns. Joe Lynn Turnerin aikakauden kolmesta studiolevystä keskimmäinen Straight Between The Eyes on mielestäni näistä paras. Jälleen kerran levy on läpeensä kaupallinen, mutta ei alkuunkaan niin järkyttävällä tavalla kuin esimerkiksi Down To Earth. Sen biisivalikoima on kaupallisessa mielessä hyvin kattava. Mukana on energisiä ja hyvin rokkaavia kappaleita, kuten avausraita (ja kiertueen alussa keikan avausbiisi) Death Alley Driver, virkeä Power sekä tyhjänpäiväinen renkutus Rock Fever. Lisäksi levyltä löytyy Turnerin tähtihetki, Stone Cold sekä powerballadi Tearin’ Out My Heart. Mukana on vanhojen fanien mieliksi levyn päättävä kosketinsoitinvetoinen Eyes Of Fire. Se ei tosin ole mikään uusi Stargazer, vaan Rikun riffiroskiksesta napattu jämä, joka ainakaan minusta ei sovi levylle lainkaan.

Death Alley Driverista ja Stone Coldista kuvattiin aikanaan promofilmit. Onnistuin aikoinaan näkemään ne molemmat Suomen telkkarissa, joten kun ne bändin toiminnan päätyttyä julkaistiin videokokoelmalla The Final Cut itselläni ei ollut polttavaa pakkoa sitä hankkia. Vuonna 2006 se paketoitiin viisaasti samaan pakettiin vuoden 1982 konserttivideon kanssa. Samaiselta videolta löytyy kolmaskin Straight Between The Eyes -biisi Power, mutta se on erikseen arvostelemaltani Tokion keikalta keväältä 1984. 

Sain vuonna 1985 digiherätyksen ja kuumeen noustua huippuunsa päätin myydä silloisen vinyylilevykokoelmani. Rainbow-levyjen ilmestyttyä nopeasti digimuodossa hankin ne hyllyyni. Vuonna 1999 tehty remasterointi paransi levyjen dynamiikkaa mutta muuten Polydor tössi nämä julkaisut levy-yhtiölle tyypilliseen tapaan esimerkiksi käyttämällä vihkosessa niin pientä fonttia että tekstit olivat täysin lukukelvottomia. Julkaisusarjaan ei myöskään liitetty mitään bonuksia. Mikäli Straight Between The Eyes ei tulla julkaisemaan kahden levyn deluxe-CD:tä pärjään taatusti japanilainen vinyylipainoksen kanssa loppuelämäni. Vaikka levy ei ole millään muotoa merkittävä hard rock -julkaisu tai tärkeä Rainbow-levy, on se ollut itselleni (tätä kirjoittaessa jo 34 vuotta) rakas poprock-albumi.

Petri Myllylä

 

Joe Lynn Turnerin aikaisen Rainbow'n raskain levy ei ehkä ole (heavy) rockin mittapuulla mitattuna erityisen raskas. Se on kuitenkin hyvä albumi täynnä melodista hard rockia. Avausraita Death Alley Driver sisältää aika monta Purplen Highway Starista lainattua ideaa, joista selkein lienee Bachia mukaileva kitarasoolo.

Levyn kansikuvaa en pidä erityisen onnistuneena, mutta musiikillisesti kyseessä on 1980-luvun Rainbow'n tasaisin kokonaisuus.

Heikki Heino