Lista kokoonpanoista

Mark 1 (1968-1969)Mark 2 (1969-1973)Mark 3 (1973-1975)Mark 4 (1975-1976)Mark 2b (1984-1989)Mark 5 (1989-1992)Mark 2c (1992-1993)Mark 6 (1993-1994)Mark 7 (1994-2002)Mark 8 (2002-Deep Purple kokoelmat

Lista artisteista

Airey, DonBlackmore, RitchieBolin, TommyCoverdale, DavidEvans, RodGillan, IanGlover, RogerHughes, GlennLord, JonMorse, StevePaice, IanSatriani, JoeSimper, NickTurner, Joe Lynn

Green Bullfrog Sessions

Deep Purplen entisen tuottajan Derek Lawrencen ohjaksissa vuoden 1970 alussa äänitetty levy, jonka tekemiseen osallistuneet muusikot joutuivat levyn ilmestymisen aikoihin pysymään omien levytyssopimustensa johdosta anonyymeinä.

Vuonna 1991 Lawrence miksasi levystä uuden version, ja tämä tummakansinen CD onkin näistä kahdesta suositeltavampi kitaramusiikin ystäville. Alkuperäisversio saa kannatusta sen iloisemmasta ilmeestä, joka syntyy puhallinorkesterin tuomasta väristä.

Petri Myllylä

 

Green Bullfrog on hyvän tuulen levy. Mm. Deep Purplen ensimmäiset levyt tuottanut Derek Lawrence pyysi tuttuja muusikoita jammailemaan studiolle. Brittirockin kovat nimet heittivät egot nurkkaan ja soittivat sympaattisen, mutta samalla todella tiukan albumin verran lähinnä coverbiisejä. Levyn nimikappale on originaali, mutta sekin on jouduttu merkitsemään sopimussotkujen välttämiseksi Lawrencen nimiin - todellisuudessa riffi on Ritchien käsialaa. Samankaltainen riffi on kummitellut myös muutamalla Purplen biisillä.

Levyn soittajakaartiin kuuluivat kitaristit Ritchie "Boots" Blackmore, Big Jim "The Boss" Sullivan, Albert "Pinta" Lee ja Rod "The Vicar" Alexander, rumpali Ian "Speedy" Paice, basisti Chas "Sleepy" Hodges, kosketinsoittajat Tony "Bevy" Ashton ja Matt "Sorry" Fisher sekä laulaja Earl Jordan. Salanimillä pyrittiin kiertämään sopimussotkuja, joita eri levymerkeiltä hankittavien lupien haaliminen olisi tiennyt. 1970-luvun alkupuolen brittirockia sekä Deep Purplen soittajien vaiheita seuranneille useimmat nimet lienevät tuttuja.

Vaikka pidänkin enemmän Green Bullfrogin vinyyliversiosta, on Lawrencen uudelleenmiksaama cd:kin levystä pitäville ns. pakko-ostos kolmen bonuskappaleen sekä pätevän vihkosensa vuoksi. Kappalejärjestystä on cd:llä valitettavasti muutettu radikaalisti, mikä särähtää ikävästi vinyyliin tottuneissa korvissa. Kumpikin versio kertoo kuitenkin mukavasti huippumuusikoiden erilaisista vapaapäivistä.

Heikki Heino