Lista kokoonpanoista

Mark 1 (1968-1969)Mark 2 (1969-1973)Mark 3 (1973-1975)Mark 4 (1975-1976)Mark 2b (1984-1989)Mark 5 (1989-1992)Mark 2c (1992-1993)Mark 6 (1993-1994)Mark 7 (1994-2002)Mark 8 (2002-Deep Purple kokoelmat

Lista artisteista

Airey, DonBlackmore, RitchieBolin, TommyCoverdale, DavidEvans, RodGillan, IanGlover, RogerHughes, GlennLord, JonMorse, StevePaice, IanSatriani, JoeSimper, NickTurner, Joe Lynn

Elf: I

Deep Purple saapui maaliskuussa 1972 Amerikkaan hoitamaan Ian Gillanin hepatiitti sairaudesta johtuen edellisen vuoden loka- ja marraskuun perutut keikat. Onnetonta mutta totta tämäkin kiertue jouduttiin perumaan. Tällä kertaa Ritchie Blackmoren umpisuolen tulehduksen takia. Roger Glover ja Ian Paice sattuivat hengailemaan heidän Amerikan keikkamyyjän Bruce Paynen toimistolla kun hänen managerina paikallinen bändi Elves astui toimistoon sisään. Bruce oli viemässä suojattejaan Columbia Recordsin koesoittoon. Clive Davis & co tunsivat toki Purple-miehet ja kun he kerran bändistä tykkäsivät ja lupautuivat tuottamaan heidän levyn, yhtiö otti basistilaulaja Ronnie James Dion luotsaaman bändin talliinsa.

Petri Myllylä

 

Elfistä puhuttaessa monille ensimmäinen mieleen tuleva assosiaatio liittyy varmasti Ritchie Blackmoren Rainbown ensimmäiseen laulajaan, Ronnie James Dioon. Elf oli kuitenkin ihan oikea bändi, jolla oli oikea oma ura jo ennen kuin Deep Purplen mustiin pukeutuva kitaristi loi silmänsä Ronnieen.

Toki Deep Purplella oli näppinsä pelissä Elfin uran eri vaiheissa, oikeastaan lähes alusta asti. Eli siitä, kun Elves muutti nimensä Elfiksi. Tällä vuonna 1972 julkaistulla esikoislevyllä tuottajina toimivat, tuohon aikaan paremmin Deep Purplen basistina tunnettu, Roger Glover ja rumpalimies Ian Paice. Elf oli toiminut Deep Purplen lämppärinä ja ystävyys Ronnien, tai itse asiassa vielä tässä vaiheessa R, ja Rogerin välillä syttyi vuoden 1972 Amerikan kiertueella. Ja niin kuin sanonta kuuluu – loppu on historiaa.

Elfin Elf on todella viatonta musiikkia. Ronald pomputtelee vielä tällä levyllä bassoa ja laulelee kaihoisasti. Ronaldin ääni on jo tässä vaiheessa komea ja vahva, mutta siinä on vielä samankaltaista perunaposkisuutta kuin oli David Coverdalen äänessä hänen Deep Purple -uransa alussa. Ronaldin artikulaatio on aivan parasta, jos ajatellaan näitä vanhan polven laulajia heidän nöösipoika vuosinaan.

Ronaldin serkku David Feinstein, josta myöhemmin tuli The Rodsin David Rock Feinstein, soittaa Elfissä kitaraa vielä säästeliäästi tyylitellen. Välillä levyllä vinkuu slidekitara, joskus rokataan vähän rankemmin. Rumpuja Elfissä soitti Gary Driscoll. Pianon takana Elfissä istui Deep Purplen nykyinen kosketinsoitinroudari Mickey Lee Soule. Ronaldin basso ja Mickeyn piano kuljettavat Elfin esikoisen kappaleita vaivattoman kuuloisesti. Parasta kappaletta tältä levyltä on vaikea lähteä valitsemaan, mutta viimeisenä kuultava, jollain lailla progressiivinen boogie, Gambler Gambler on ainakin todella hyvä.

Tero Honkasalo