Lista kokoonpanoista

Mark 1 (1968-1969)Mark 2 (1969-1973)Mark 3 (1973-1975)Mark 4 (1975-1976)Mark 2b (1984-1989)Mark 5 (1989-1992)Mark 2c (1992-1993)Mark 6 (1993-1994)Mark 7 (1994-2002)Mark 8 (2002-Deep Purple kokoelmat

Lista artisteista

Airey, DonBlackmore, RitchieBolin, TommyCoverdale, DavidEvans, RodGillan, IanGlover, RogerHughes, GlennLord, JonMorse, StevePaice, IanSatriani, JoeSimper, NickTurner, Joe Lynn

The Last In Line

Kuuntelin tätä levyä sen ilmestymisen aikoihin varmasti saman verran kuin edeltäjä Holy Diveria. Tuolloin pidin molempia levyjä erinomaisina ja toistensa kanssa kuunteluun yhtä innostavina.

Palasin tähän levyyn vuosien tauon jälkeen vuonna 2008 innostuttuani Holy Diverin uudesta, erinomaisesta remasteroidusta painoksesta. Nyt kuunneltuna tämä levy ei enää tunnukaan saman kaliberin tuotokselta kuin edeltäjänsä. Mukana on pari kolme heikkoa raitaa, kuten Breathless, I Speed At Night ja  sinkkunakin julkaistu Mystery.

Levyn avaava We Rock on edelleen yksi miehen koko pitkän uran komeimmista biiseistä. Edellisenä vuonna sinkun b-puoleksi jäänyt Evil Eyes uudelleen äänitettiin tätä levyä varten ja lopputulos kuulostaa edelleen hyvältä, aivan kuten One Night In The City. Vaikka biisit eivät ihan nouse esikoislevyn tasolle, bändi on levyllä oivallisessa vireessä ja siihen tutustumista voi kyllä varauksetta suositella Holy Diverin jälkeen.

Mystery sinkun b-puolelta löytyy pari liveraitaa Spokanesta, USA:sta heinäkuulta 1984. Kyseinen festarikeikka äänitettiin radiokäyttöön ja olisi kiva saada kuunnella keikka joskus ihan kokonaisena. Japanissa 2006 julkaistu CD lienee remasteroitu, mutta onko kyseessä vain myyntikikka, sitä en tiedä.

Petri Myllylä

 

Ronnie James Dion sooloura lähti käyntiin lähes täydellisellä albumilla Holy Diver. Kakkoslevy on yleensä ratkaiseva näytön paikka, ja Dio veti pisteet kotiin myös The Last In Line -albumillaan. Varsinaisesta kehityksestä on turha puhua mitään, tämä levy on "vain" menestyskaavan toistamista. Mutta kun sävellykset ja toteutus muutenkin toimii, niin todennäköisesti vain aniharva levyn tuoreeltaan ostaneista pettyi siihen.

The Last In Line ei kuitenkaan ole samassa klassikkoasemassa Dion levyjen joukossa kuin Holy Diver. Syykin on selvä: Holy Diver oli Ronnie James Dion aiemmasta urasta huolimatta etukäteen täysi yllätys, mutta toisen albumin suhteen ihmiset osasivat odottaa jotakin. Ja sitä jotakin he myös saivat. The Last In Line ei siis missään tapauksessa ole huono levy. Esimerkiksi We Rock ja Evil Eyes ovat ainakin minulle Dio-biisien eliittiä. Tämä albumi vain on tuomittu jäämään loistavan edeltäjänsä varjoon.

9/10

Heikki Heino