Lista kokoonpanoista

Mark 1 (1968-1969)Mark 2 (1969-1973)Mark 3 (1973-1975)Mark 4 (1975-1976)Mark 2b (1984-1989)Mark 5 (1989-1992)Mark 2c (1992-1993)Mark 6 (1993-1994)Mark 7 (1994-2002)Mark 8 (2002-Deep Purple kokoelmat

Lista artisteista

Airey, DonBlackmore, RitchieBolin, TommyCoverdale, DavidEvans, RodGillan, IanGlover, RogerHughes, GlennLord, JonMorse, StevePaice, IanSatriani, JoeSimper, NickTurner, Joe Lynn

Days May Come and Days May Go

Kesä 1975. Ritchie Blackmore on jättänyt bändin. Jon Lord ja Ian Paice eivät oikein tiedä mitä tehdä. Kahdeksan vuotta menestystä takanaan he voisivat jo ottaa hieman rennommin.

David Coverdale ja Glenn Hughes nuoruutta puhkuen puhuvat bändin perustajajäsenet jatkamaan. Alkaa epätoivoselta kuulostava tehtävä: Etsiä uusi kitaristi Blackmoren kookkaisiin saappaisiin.

Jossakin vaiheessa kesäkuussa treenikämpälle tulee pieni hento kitaristi kainalossaan aasialainen tyttöystävä. Ei muuta kuin kitara kiinni vahvistimeen ja soitto alkaa. Vajaa puoli tuntia myöhemmin Deep Purple on taas kokonainen. Tommy Bolin on bändi uusi kitaristi.

Tämä levy ja sen sisarlevy on harjoitusstudiolla tehdystä äänityksestä kasattu treeninauha. Se antaa kuulijalle ainutlaatuisen mahdollisuuden sukeltaa lukittujen ovien taakse ja kuulla kuinka neloskokoonpano työstää musiikkia myöhemmin äänitettävälle Come Taste The Bandille.

Petri Myllylä

 

Come Taste The Band on minulle yksi rakkaimmista Deep Purple -albumeista. Se ei ollut sellainen levy, joka olisi välittömästi vienyt mukanaan, vaan vaati vuosien totuttelua. Kun ryhdyin tutustumaan Purpleen paremmin myös painetun sanan muodossa, osui silmiini David Coverdalen kommentti Come Taste The Bandin julkaisun ajoilta: "Kyllähän levy on hyvä, mutta olisittepa kuulleet treenejämme." Vuosia myöhemmin tuli tilaisuus kuulla niitä!

Days May Come And Days May Go sisältää demoja Come Taste The Bandia edeltäneistä treeneistä, joiden aikana uusi kokoonpano totuttelee soittamaan yhdessä ja heittelee ideoita toisilleen. Mikään ei selvästikään ole ollut kiellettyä, ja koko porukan hyvä fiilis välittyy levyltä upeasti. Tätä levyä ja sen kanssa samaan aikaa julkaistua 1420 Beachwood Driveä kuunnellessa tuntuu todellakin siltä, että Come Taste The Bandia äänittäessään Purple pidätteli hurjimpia ideoitaan sisällään. Ehkä he pelkäsivät yleisön reaktioita, mikäli musiikki muuttuisi liikaa perinteisestä.

Niinpä niin, tuskin itsekään olisin kuunnellut tyynesti tällaista Purplelevyä vain kolmisen vuotta Machine Headin jälkeen.

Heikki Heino