Lista kokoonpanoista

Mark 1 (1968-1969)Mark 2 (1969-1973)Mark 3 (1973-1975)Mark 4 (1975-1976)Mark 2b (1984-1989)Mark 5 (1989-1992)Mark 2c (1992-1993)Mark 6 (1993-1994)Mark 7 (1994-2002)Mark 8 (2002-Deep Purple kokoelmat

Lista artisteista

Airey, DonBlackmore, RitchieBolin, TommyCoverdale, DavidEvans, RodGillan, IanGlover, RogerHughes, GlennLord, JonMorse, StevePaice, IanSatriani, JoeSimper, NickTurner, Joe Lynn

Concerto For Group And Orchestra

Tutustuessani 1980-luvun alussa Deep Purplen musiikkiin löysin paikallisen kirjaston valikoimasta Concerto For Group And Orchestra LP:n. Taisin kuunnella sitä alle kymmenen minuuttia tehtyäni siitä johtopäätöksen: ei minun makuun. Päätös ei kuitenkaan pitänyt sillä muutaman vuoden kuluttua levy päätyi valikoimaani. Ja on siellä siitä lähtien pysynyt. Poislukien Deep Purple LP:n April-kappaleen, Concerto oli tuolloin ainoa äänite, jolla Purple esiintyy klassisen musiikin orkesterin kanssa. 

Klassisen musiikin diggari, ja klassisen soittokoulutuksen saanut Jon Lord haaveili klassisen- ja rock-musiikin yhdistämisestä. Aikakauden uudet vapaat tuulet puhalsivat myös Purplen manageriportaassa, ja he ilmoittivat Lordille varanneensa puolen vuoden päähän Royal Albert Hallin ja Royal Philharmonic Orchestran kyseisen teoksen esittämiseen. Kapellimestariksi oli kiinnitetty yksi Englannin 60-luvun arvostetuimmista moderneista säveltäjistä, Kwai Joen Silta -elokuvan musiikista Oscarin saanut (ja myöhemmin aateloitu) Malcom Arnold.

Vaikka Concerto on itselleni tuttu, olen todistanut sen esityksen kahdesti Lontoossa 1999 ja kerran Tukholmassa 2000, en ole sen suuri ystävä. Minusta Lord onnistui paremmin kahden eri maailman yhdistämisessä, kuten Concerton ohjelmalehtisessä mainitaan, seuraavassa Gemini Suite -teoksessaan. Mutta mikä tekee Concertosta erikoisen, on sen saama suuri huomio, BBC:n siitä tekemä keikkavideo sekä erityisesti sen julkaisuiden monipuolistuminen vuosikymmenien saatossa. 

Alkuperäinen Concerto LP ei vastaa tämän päivän standardia. Se sisältää toki lähes kokonaan n. 50 minuuttisen Concerton, mutta ei lainkaan muuta illan ohjelmaa. Tämä keikan audio-arvioni perustuu vain siitä kesällä 2001 tehtyyn uuteen miksaukseen, joka julkaistiin seuraavana vuonna erittäin tyylikkäässä SACD/CD paketissa sekä 2014 kolmen vinyylin laatikossa. Näillä julkaisuilla on mukana myös illan avannut kapellimestari Sir Malcom Arnoldin kuuden sinfonian opus 95, sen jälkeen kuultu Deep Purplen kolmen kappaleen minisetti sekä Concerton perään kuultu lyhyt encore. Purplen setti julkaistiin ensimmäisen kerran jo 1977 osana Powerhouse-harvinaisuudetkokoelmaa. Pari biisiä mahdutettiin mukaan myös Concerton 1990 CD-versiolle. 

Deep Purple astuu lavalle orkesterin vedettyä kapellimestarin sävellyksen. Bändin kakkoskokoonpano oli keikkaillut heinäkuusta lähtien, mutta se kuulostaan setin avanneell Hushilla erittäin hermostuneelta, varsinkin Ian Gillan. Seuraavana tulevan instrumentaalin Wring That Necin soolot ovat selvästi lyhyempiä kuin mitä normaaleilla keikoilla. Purplen setin viimeinen, Child In Time on ehkä lähimpänä sitä soitannollista loistokkuutta, mitä bändi esitti syksystä 1969 syksyyn 1972.

Concerton arvionti on tuottanut itselleni aina vaikeuksi. Purplen muusikot ovat kertoneen orkesterin jäsenien vierastaneen heidän yhteistyötä rock-bändin kanssa, mutta oletan ammattimuusikoiden kuitenkin ottaneen keikan tosissaan. Ainakaan itse en osaa sanoa sen soitosta mitään huonoa. Enkä oikein Purplenkaan, sillä se vähä mitä bändi yksin tai yhdessä orkesterin kanssa soittaa, kuulostaa minusta ihan virheettömältä suoritukselta. Kun Concertoa arvioi musiikillisen teoksen, suurin ongelma on siinä että mihin sitä vertaa. Jos sitä vertaa suuriin klassisen musiikin säveltäjiin, jää herra Jon Lord selvästi harrastajatasolle. Kun sitä vertaa muihin vastaavanlaisiin klassisen- ja rock-genren yhdistämisiin, Concerto on ihan kelpo teos. Ymmärrän silti myös niitä Purple-faneja, jotka ovat jättäneet sen, ja muut vastaavat, väliin. Ne ovat toki tärkeä osa Purple-historiaa, mutta parhaimmillaankin vain sen sivujuonne. 

Purple on jatkanut aika ajoittain yhteistyötä klassisen orkesterin kanssa. Viimeisin kerta oli 2011, ja tuolta kiertueelta on julkaistu myös kaksi videokeikkaa. 

Petri Myllylä