Lista kokoonpanoista

Mark 1 (1968-1969)Mark 2 (1969-1973)Mark 3 (1973-1975)Mark 4 (1975-1976)Mark 2b (1984-1989)Mark 5 (1989-1992)Mark 2c (1992-1993)Mark 6 (1993-1994)Mark 7 (1994-2002)Mark 8 (2002-Deep Purple kokoelmat

Lista artisteista

Airey, DonBlackmore, RitchieBolin, TommyCoverdale, DavidEvans, RodGillan, IanGlover, RogerHughes, GlennLord, JonMorse, StevePaice, IanSatriani, JoeSimper, NickTurner, Joe Lynn

One Eye To Morocco

Olen kuunnellut tätä levyä enimmäkseen autossa ja työpaikallani. Vaikka kyseessä on edeltäjäänsä (Dreamcatcher) selvästi jännittävämpi ja vivahdekkaampi levy, en ole vielä ottanut sitä kotikuunteluun.

Petri Myllylä

 

Uusi Ian Gillan levyn nimi herättää epäilyksen, että nyt saatetaan poiketa perinteisestä heavysta tai hard rockista johonkin aivan muuhun ja näinhän asia onkin. Levy on kokonaisuutena hyvin kepeä, tunnelmallinen ja monivivahteinen, mutta siis kaukana vaikkapa Deep Purplen tuotannosta. Avausbiisi "One Eye To Morocco" kulkee juohevasti ja itämaiset vaikutteet kuuluvat vahvana. Kappaleessa on tunnelmaltaan jotain samaa kuin Rapture Of The Deep:ssä. No Lotion For That on mukavasti rullaava rockpala, Don't Stop edustaa puhdasta iskelmää ja Change My Ways tarjoilee menevää rockia huuliharpulla höystettynä, toimiva biisi. Girl Goes To Show on hieman mitäänsanomaton, melodia on tosin ihan kiva. Sitten hidasta bluesia, Better Days. Deal With It tuntuu hieman täytebiisiltä, Ultimate Groove on hitaasti etenevä mutta mukavasti rullaava rock, kun taas Sky Is Falling Down ei oikein jaksa sytyttää. Texas State Of Mine jatkaa perusrocklinjalla ja kappaleiden samankaltaisuus alkaa hieman kyllästyttämään. It Would Be Nice on hieman tylsähkö hidastelu vaikka välillä tempoa nostetaankin toimivasti. ja levyn päättävä Always The Traveller on keskitason balladi.


Muutaman kuuntelukerran jälkeen levy tuntuu hieman hämmentävältä kokonaisuudelta ja sen toimivinta antia onkin Gillanin hienosti läpi levyn kantava laulu. Kappaleet ovat hieman yksitoikkoisia ja monesti levyä kuunnellessani huomasinkin ajatusteni katoavan aivan jonnekin muualle kuin tämän levyn kappaleisiin. Hieman rockimpaa otetta olisin ainakin osaan biiseistä kaivannut, mutta ihan hyvää hissimusiikkia tässä on levyllinen:)

Hannu Juutilainen

 

One Eye To Moroccon nimikappale on itämaisine sävyineen levyn tyylikkäin kappale. Muilla kappaleilla liikutaan melko perinteisillä linjoilla. Jotkin kappaleet kuulostavat hieman Rolling Stonesilta, joissain rockvaikutteet ovat jostain muualta. Levyn puoliväli on mielestäni melko tavallista (ja turhanpäiväistä?) rockia, mutta loppua kohti meno alkaa parantua.

Jos oletat Gillanin soololevyn sisältävän samankaltaisia kappaleita kuin Purplen viimeisimmät levyt, niin tämä levy yllättää.

Heikki Heino